keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Browniet

Browniet

Ensimmäiselle hupellukselle lähtö ja matkanjohtajaksi ryhtyminen ovat olleet elämäni parhaimpia päätöksiä. Sanat eivät riitä viime viikon kuvailemiseen. Koko viikko oli yhtä juhlaa; pukeuduimme teemabileisiin, tanssimme pöydillä, kastuimme shampanjalla, valvoimme myöhään, mutta silti nousimme joka aamu yhdeksäksi rinteeseen. Päivittäin paistoi aurinko ja hissimatkoilla pystyi ottamaan kasvoille väriä samalla kun torkkui pieniä kauneusunia.

Reissun ainut huono puoli on sen loppuminen. On aika masentavaa palata hiljaiseen opiskelija kämppään, kun ei ole viettänyt moneen päivään hetkeäkään yksin. Hupeltajien keskuudessa kutsumme tätä sosiaaliseksityhjiöksi. Sosiaalinentyhjiö paranee hitaasti ja se voi pahimmillaan kestää monta viikkoa. Paras apu olisi jonkun kaverin syli ja lämmin halaus, mutta sen puutteessa kokeilin leipoa Brownieita.

Browniet

2½ dl täysjyvävehnäjauhoja
2 dl ruokosokeria
1 tl ruokasoodaa
½ tl suolaa
1 dl tummaa kaakaojauhetta
½ dl tummaa suklaarouhetta
½ dl oliiviöljyä
1½ dl kasvimaitoa tai vettä
2 tl omenaviinietikkaa
banaani muussattuna

Sekoita kuivat aineet ja suklaarouhe keskenään sekä nesteet ja muussattu banaani keskenään. Yhdistä aineet ja kaada voideltuun uunivuokaan. Paista 170 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes pinta on kypsä. Brownien on tarkoitus jäädä hieman raakaksi ja löllöksi sisältä.

2 kommenttia:

  1. Oi, täytyy kokeilla! Vaikka Huiputtajat ei olekaan vegaaneja, niin hyvät reseptit kiinnostavat aina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran varoitan, että jos leipoo useammalle kuin yhdelle, resepti kannattaa tuplata ja jos malttaa odottaa, browniet ovat vielä parempia seuraavana päivänä. ;)

      Poista