keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Bataattiveneet ja tsatsiki

Tsatsiki ja bataattiveneet

Hei, olen Maija. Olin joskus ahkera leipomaan ja tekemään ruokaa. Tykkäsin ottaa kauniita valokuvia annoksista ja kirjoittaa niistä tänne blogiin. Vieläkö muistatte minut?

Tiedättekö, olen edelleen se sama Maija, mutta elämäni koki suuren muutoksen nyt keväällä. Lintukotomainen elämä Kouvolassa tuli päätökseen ja oli mietittävä tulevaa. Pakkasin tavarani laatikoihin ja irtisanouduin töistä. Joku voi miettiä, että sellaistahan se elämä on - muutoksia, eihän sitä muuten voi elämäksi kutsua. Keväästä teki kuitenkin erityisen raskaan, se että elämäni tärkein ihminen nukkui pois. Juuri silloin, kun olisin kaivannut sitä vanhan puun vankkuudella seisovaa henkilöä tuekseni, hän oli poissa ja oli tehtävä päätökset yksin.

Kaikesta huolimatta elämä jatkuu ja asiat loksahtelevat paikoilleen. Uusi koti löytyi Helsingistä ja työt alkavat syksyllä. Elämääni on eksynyt uusia ihania ihmisia, ketkä tukevat vastoinkäymisissä. Mummillakin on varmasti parempi olla siellä jossain. Ehkä blogikin jatkaa elämää - ehkä ei, mutta ei murehdita sitä nyt. Elämä on ihan liian lyhyt murehtimiseen. Syömiseen on onneksi aina aikaa. Ihanaa kesää kaikille!

Tsatsiki

½ kurkku
½ tl suolaa
1 prk (á 500 g) maustamatonta soijajogurttia
2 tl sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi
suolaa ja pippuria

Valuta soijajogurttia vähintään tunti. Pese kurkku ja raasta karkeaksi. Aseta kurkkuraaste siivilään ja ripottele päälle suola. Anna valua 15-30 minuuttia. Painele lopuksi ylimääräinen neste pois. Sekoita keskenää jogurtti ja kurkkuraaste. Murskaa sekaan valkosipulinkynsi ja mausta suolalla ja pippurilla. Anna tekeytyä jääkaapissa hetki.

Bataattiveneet

iso bataatti
oliiviöljy
suolaa ja pippuria

Pilko bataatti pituussuunnassa kuudeksi lohkoksi. Aseta lohkot leivinpaperille ja pirskoittele päälle oliiviöljyä. Ripottele päälle suolaa ja pippuria. Kypsymisen nopeuttamiseksi voit pistellä lohkoihin reikiä haarukalla. Grillaa tai paista 200 asteessa 20-30 minuuttia.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Puolukka-juustokakku

Puolukka-juustokakku

Taas yksi kissanristiäisiin leivottu kakku, eli leipomiselle ei ollut mitään erityistä syytä. Olin vain monta viikkoa haaveillut juustokakusta. Oikestaan leivoin kakun jo monta viikkoa sitten, mutta sain kuvat koneelle vasta tänään. Tätä kirjoittaessa alkoi taas tehdä mieli juustokakkua. Ehkä leivon huomenna uudestaan.

En oikein harrasta uudenvuodenlupauksia, mutta tavallaan mielessäni oli yksi lupaus. Haluaisin stressata vähemmän ja keskittyä niihin asioihin, joista saan kaikista eniten iloa. Tämä blogi on minun silmäteräni, mutta minulla on niin paljon juttuja kesken, että säännöllinen päivittäminen ei nyt vain tunnu oikealta. En halua stressata sitä, että edellisestä postauksesta on kuukausia. Hitto, olkoon !

Aloitin vuoden vaihteessa uuden harrastuksen. Kävin muutaman kerran kokeilemassa boulderointia ja sitten löysinkin itseni jo täyttämässä kiipeilyseuran jäsenyyttä. Olin alunperin kiinnostunut pelkästään boulderoinnista, mutta nyt muutaman onnistumisen jälkeen köysikiipeily on alkanut ottaa vallan. Tänään opin jo varmistamaan !

Tämmöisiä kuulumisia siis tänne. Miten muilla on lähtenyt vuosi käyntiin? :)

Puolukka-juustokakku

150 g digestive-keksejä
50 g maidotonta margariinia

1 prk (á 500 g) soijajogurttia
1 prk (á 250 g) soijatuorejuustoa
2 rkl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria
½-1 dl sokeria
½ sitruunan mehu

2 dl puolukoita
1 rkl tomusokeria

Murenna keksit esimerkiksi puunuijalla muovikulhossa. Sulata rasva ja sekoita murun joukkoon. Jos muru on liian kuivaa lisää tilkka kasvimaitoa. Painele seos pienen irtovuuan pohjalle ja siirrä jääkaappiin jähmettymään.

Valuta soijajogurttia muutama tunti. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja vatkaa tasaiseksi. Sekoita puolukoiden joukkoon tomusokeri ja sekoita puolukat täytteeseen. Kaada täyte vuokaan. Paista 175 asteessa 20 minuuttia. Laske lämpötila 150 asteeseen ja jatka paistamista toiset 20 minuuttia. Jos keskiosa ei ole vielä kunnolla hyytynyt, laita päälle folio ja jatka paistamista vielä muutama minuutti.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Vegaaninen marjarahka

Vegaaninen marjarahka

"Millä voi korvata rahkan?", tuntuu olevan suosituin kysymys vegaani ruokavaliota kokeilevien keskuudessa. Rahka on noussut ehkä suosituimmaksi elintarvikkeeksi muutamassa vuodessa fitness trendin myötä ja nykyään rahkaa syö puntilla käyvien miesten lisäksi lähes kaikki.. paitsi vegaanit.

Valitettavasti vegaaniruokavaliota noudattavan on hyväksyttävä, että kaikelle ei löydy täysin vastaavaa tuotetta eikä punttiäijien diettiä voi noudattaa kirjaimellisesti. Lähimpänä rahkaa on soijajogurtti. Soijajogurtissa on yhtäpaljon proteiinia kuin tavallisessa luonnonjogurtissa eli paljon, mutta en silti suosittele sitä ruokavalion peruspilariksi.

Siitä huolimatta noudatatko seka-, kasvis- tai vegaaniruokavaliota, terveellisen ruokavalion lähtökohta on monipuolisuus. Itse olen päättänyt, että saan syödä kaikkea (vegaanista). Terveellinen ruokavalio pysyy hallinnassa, kun arkena syö viisaasti. Kaupassa kannattaa suunnata ensimmäiseksi hevi-osastolle ja täyttää korin tuoreella tavaralla. Sitten hyllyiltä muutama purkki papuja ja tummaa pastaa tai vaikka tattaria.

Jos kumminkin rahka hammasta kolottaa, voi kokeilla valuttaa soijajogurtista vegaanista rahkaa. Myönnän, että soijan maku on voimakas ja siihen eivät kaikki totu koskaan, mutta itse en niinkään enää huomaa eroa. Varsinkin, jos rahkaan sekoittaa marjoja tai muuta makeutusta. Vegaanista rahkaa voi syödä sellaisenaan tai jalostaa marjarahkaksi. Proteiineista huolestunut voi sekoittaa joukkoon kaksi teelusikallista herneproteiinia.

Vegaaninen rahka

1 prk (á 500 g) maustamatonsta soijajogurttia
siivilä, kulho ja keittiöpyyhe

Asettele siivilä kulhon päälle ja keittiöpyyhe siivilän sisään. Kaada soijajogurtti siivilään ja nosta koko asetelma kylmään. Valuta kunnes koostumus on sopivaa. Muutamassa tunnissa koostumus on sopivaa esimerkiksi rahkaan. Kymmenessä tunnissa soijajogurtin tilavuus on pienentynyt puolella ja koostumus on jämäkkää.

Vegaaninen marjarahka

annos valutettua soijajogurttia
150 g suomalaisia pakastemarjoja
1 prk (á 200 g) kasvivispiä

Vispaa kasvivispi purkin ohjeen mukaan ja sekoita joukkoon valutettu soijajogurtti. Sulata marjat ja sekoita joukkoon.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Browniet

Browniet

Ensimmäiselle hupellukselle lähtö ja matkanjohtajaksi ryhtyminen ovat olleet elämäni parhaimpia päätöksiä. Sanat eivät riitä viime viikon kuvailemiseen. Koko viikko oli yhtä juhlaa; pukeuduimme teemabileisiin, tanssimme pöydillä, kastuimme shampanjalla, valvoimme myöhään, mutta silti nousimme joka aamu yhdeksäksi rinteeseen. Päivittäin paistoi aurinko ja hissimatkoilla pystyi ottamaan kasvoille väriä samalla kun torkkui pieniä kauneusunia.

Reissun ainut huono puoli on sen loppuminen. On aika masentavaa palata hiljaiseen opiskelija kämppään, kun ei ole viettänyt moneen päivään hetkeäkään yksin. Hupeltajien keskuudessa kutsumme tätä sosiaaliseksityhjiöksi. Sosiaalinentyhjiö paranee hitaasti ja se voi pahimmillaan kestää monta viikkoa. Paras apu olisi jonkun kaverin syli ja lämmin halaus, mutta sen puutteessa kokeilin leipoa Brownieita.

Browniet

2½ dl täysjyvävehnäjauhoja
2 dl ruokosokeria
1 tl ruokasoodaa
½ tl suolaa
1 dl tummaa kaakaojauhetta
½ dl tummaa suklaarouhetta
½ dl oliiviöljyä
1½ dl kasvimaitoa tai vettä
2 tl omenaviinietikkaa
banaani muussattuna

Sekoita kuivat aineet ja suklaarouhe keskenään sekä nesteet ja muussattu banaani keskenään. Yhdistä aineet ja kaada voideltuun uunivuokaan. Paista 170 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes pinta on kypsä. Brownien on tarkoitus jäädä hieman raakaksi ja löllöksi sisältä.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Soijabolognese

Soijabolognese

Onnea kaikille vegaani haasteeseen osallistuneille! Puolet on jo takana ja facebook ryhmää seuranneena uskoisin haasteen sujuneen hyvin. Tottakai uusi ruokavalio aiheuttaa toisinaan pientä kompurointia varsinkin jos joutuu syömään kodin ulkopuolella, mutta mielikuvituksella pääsee aika pitkälle.

Itse olen ollut koko alkuvuoden reissussa ja palasin kotiin eilen. Olin matkanjohtajana Hupelluksella, mikä on opiskelijoille suunnattu laskettelureissu. Voin sanoa, että bussimatka Suomesta Ranskaan pieneen alppikylään ei ole mikään vegaanin ruokaloma, mutta maha oli silti koko reissun sopivasti täynnä.

Olen ollut kyseisellä reissulla jo kolmesti, joten osasin hieman varautua. Itämeren ylityksellä santsasin vatsan täyteen ja bussiin olin pakannut hyvät eväät. Rinkassa matkusti vielä pussillinen soijarouhetta ja litra soijamaitoa aamukahviin. Kaveri toi kaurahiutaleet ja 160 matkalaiselta löytyi ihan kiva sekoitus mausteita.

Viikon aikana tuli syötyä paljon patonkia avokadolla, mutta tein myös paljon erillaisia kasvispaistoksia ja jatkoin kaupasta löytynyttä kasviskeittoa linsseillä ja kikherneillä. Alppikylien kaupat ovat pieniä ja kalliita, mutta kaikenlaisia purkkipapuja ja tuoreita vihanneksia sai onneksi kohtuulliseen hintaan. Soijarouheesta tein kolmesti soijabolognesea, mitä sain useamman sekasyöjänkin maistamaan.

Reissun pelastus oli huoneiston pieni keittiö, sillä alppiravintoloiden tarjontaan kuuluu paljon juustoa ja makkaraa. Muutaman kerran söin rinteessä ranskalaisia ja aikaisemmalla reissulla olen saanut jopa kasvispitsan ilman juustoa. Hienointa reissussa oli kumminkin tunnelma, jonka takia olisin voinut elää koko viikon vaikka sillä patongilla. Tältä kaudelta tehdään ihan oma leffa, mutta tässä yhden matkalaisen kokoama teeseri. :)

Soijabolognese

1 prk (á 200 g) valmista pastakastiketta
tai maustettua tomaattimurskaa
½ prk (á 400 g) valkoisia papuja tomaattikastikeessa
3 dl kasvislientä
1½ dl soijarouhetta
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
mausteita (esim. grillimauste, chilihiutale)
suolaa
pippuria

Pilko sipulit ja kuullota tilkassa öljyä. Lisää mausteet, soijarouhe ja kasvisliemi ja anna kiehua kunnes neste on imeytynyt. Lisää pastakastike ja valkoiset pavut ja anna hautua miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Tarkista maku ja mausta pippurilla ja suolalla. Tarjoile täysjyväpastan kanssa.