lauantai 22. kesäkuuta 2013

Vege Italianpata

Vege Italianpata

Porukka vaihtuu asuntolalla tiuhaa vauhtia, kun me vaihtarit yksitellen lähdemme kotimatkalle. Oma kämppikseni lähti jo viime viikolla ja ranskalaiset tytöt eilen. Minut siirrettiin viimeiseksi viikoksi saksalaisten tyttöjen huoneeseen, sillä alkuperäisten papereiden mukaan minunkin olisi pitänyt lähteä tällä viikolla. Tänään huoneeseeni muutti jo uusia asukkaita.

Ranskalaisilta tytöiltä jäi iso kasa elintarvikkeita, joten tulevan viikon teema on hävikkiruuan minimoiminen. Pastaa ja riisiä on ihan älyttömästi, joten jonkunlaisia pasta- ja risottoruokia on luvassa. Ensiviikolla on sopivasti maratoniin tankkaus, joten hiidihydraattipitoiset ruuat ovat enemmän kuin tervetulleita.

Tänään tein italianpataa, kun noita papuja ja herneitä on varmaan sata purkkia. Kuvittelin, että italianpata olisi jotenkin älyttömän työläs valmistaa, mutta lähempää tarkasteltuna ohje on ihan simppeli. Kaikki vain pataan kiehumaan kunnes pasta on kypsää. Kypsät herneet ja maissit heitin sekaan viimeisenä, jotta niistä ei tullut muhennosta.

Vege Italianpata

sipuli
½ chili
4 valkosipulinkynttä
iso porkkana
kasvisliemikuutio
2 dl soijarouhetta
2 dl paseerattuatomaattia
150 g tai kaksi isoa kourallista pilkottua spagettia
1 dl herneitä
1 dl maissia
1 tlk kidneypapuja
suolaa ja pippuria

Kuori ja hienonna sipulit. Poista chilistä siemenet ja hienonna. Kuori porkkana ja viipaloi ohuiksi siivuiksi. Kuullota aineksia tilkassa öljyä kunnes sipulit pehmenevät. Lisää kasvisliemikuutio, soijarouhe, tomattisose ja noin 5 dl vettä. Anna kiehua noin viisi minuuttia. Lisää spagetti ja vettä niin että spagetit peittyvät. Anna kiehua kunnes spagetti on kypsää. Lisää herneet, maissi ja pavut ja anna seistä 10 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti