perjantai 8. maaliskuuta 2013

Herkkusieni-pinaattipata

Herkkusieni-pinaattipata

Voi olla, että täällä tulee tehtyä jopa enemmän ruokaa, kuin suomessa koska varsinkaan nyt viikonloppuna ei ole mitään menoja ja illat tulee vietettyä asuntolalla, sillä asuntolan ovet ovat lukossa kahdestatoista kuuteen aamulla. Tosin, jos ulos haluaa lähteä, täällä on onneksi paljon 24h kahvila/baareja, joissa voi odotella aamun ensimmäistä metroa.

Taidan jo rakastaa tätä maata, sillä vaikka venäläiset syövät nykyään paljon lihaa he osaavat myös käyttää monipuolisesti kasvikunnan tuotteita. Vaikka lähikauppa ei ole valtava en ole nähnyt missään niin suurta valikoimaa papuja, linssejä, ituja ja viljoja. Positiivinen yllätys oli löytää varsinkin tattaria ja linssejä samanlaisissa annoskeittopusseissa, joissa suomessa myydään riisiä.

Kissoja & Kasvisruokaa on yksi suosikki vegaani-blogeistani ja tänään nappasin sieltä tämän Herkkusieni-pinaattikastikkeen ohjeen. Hieman muuntelin ohjetta sen mukaan mitä tuolta lähikaupasta löysin.

Herkkusieni-pinaattipata ja tattaria (4 annosta)

öljyä
4 valkosipulinkynttä
400 g herkkusieniä
400 g tomaattimurskaa
2 pss pakastepinaattia (á 150 g)
1 prk kidneypapuja (á 300-400 g)
1 pss linssejä (á 100 g)
pippuria
suolaa

2 pss tattaria (á 100 g)
ripaus suolaa

Laita linssit kiehumaan reiluun määrään vettä. Tarkista keittoaika paketista (~ 20 minuuttia).

Kuumenna tilkka öljyä pannulle. Lisää hienonnetut valkosipulit ja viipaloidut herkkusienet ja kuullota hetki. Lisää pinaatti, tomaattimurska, linssit ja kidneypavut. Laita tattari kiehumaan runsaaseen veteen. Anna padan hautua miedolla lämmöllä kunnes tattari on valmista (~ 5 minuuttia).

5 kommenttia:

  1. Olen niin kateellinen! Olen aina halunnut Venäjälle, edes viikonloppureissulle. Argh! :D Jos löydät käsiisi volga-nimistä juomaa, niin kannattaa kokeilla. Volga vastaa suomessa juotavaa simaa, mutta käymisreaktio käynnistetään hiivan sijasta volgansienellä. Kuulemma suosittua krapulajuomaa Venäjällä :P

    VastaaPoista
  2. Ekan kerran kun mä kävin Pietarissa, niiden käsitys kasvisruokailijan aamupalasta on puuro sienillä kun me lihansyöjät syötiin pelkkää puuroa. :D

    VastaaPoista
  3. Oi pitääkin muistaa käyttää tattaria enemmän ruoan lisukkeena, eikä vain puurossa aina! Tattari on vakkari kun teen tuorepuuroja aamupalaksi, mutta harvoin tulee kokattua suolaiseen ruokaan. Onhan blinitkin ihan superhyviä :)

    VastaaPoista
  4. Jos kiinnostaa toisesta blogistani voi lukea enemmin venäjän vaihdostani. :)

    http://liikaaasiaa.blogspot.ru/?view=classic

    VastaaPoista