lauantai 30. maaliskuuta 2013

Raakamämmi ja Cashew-kerma

Raakamämmi

Pääsiäistä vietetään Venäjällä Juliaanisen kalenterin mukaan ja tänä vuonna pääsiäissunnuntai sijoittuu toukokuun ensimmäiselle viikolle. Tällä hetkella täällä vietetään suurta paastoa, joka alkoi laskiasisunnuntain jälkeisenä maanantaina. Paasto kestää seitsemän viikkoa ja sen aikana ei käytetä liha- ja maitotuotteita eikä kananmunia. Minäkin olen siis ihan sattumalta mukana venäläisessä perinteessä. :)

En oikein välitä pyhistä tai kristillisistä juhlista, mutta rakastan perinneruokia. Olen juuri se joka syö mämmiä, leipoo piparkakut alusta-asti itse, valmistaa vapuksi simaa, leipoo laskiaisena pullia ja rypyttää viikonloppusin karjalanpiirakoita. En koe kumminkaan minkäänlaista ristiriita duunata perinneruokia uusilla raaka-aineilla tai soveltaa niitä gluteenittomaan-, vegaaniseen- tai raakaruokavalioon.

Olen seurannut Puolitiessä -blogia jo yli vuoden päivät mutta silti Anni pääsee aina yllättämään. Tällä kertaa innostuin tattarista valmistetusta raw mämmistä. Annin ohjeessa oli myös idätettyä quinoaa mutta korvasin sen tattarilla kun en quinoaa löytänyt. Pomeranssia en myöskään löytänyt, joten käytin kuivattua appelssiinin kuorta, jota löysin leivontaosastolta. Kaakaokin on tällä kertaa ihan tavallista tummaa kaakaojauhetta.

Tattari pitäisi olla kaikista helpoin idättää mutta omat jyvät itivät hieman heikosti. Saatoin ehkä unohtaa tattarit hieman liian pitkäksi aikaa likoamaan, jolloin ne menettävät itämiskyvyn tai sitten jonkun asuntolalle hylkäämät jyvät olivat jo aikansa eläneet. Myös valo voi estää siemeniä itämästä, joten siirrä idätysastia pimeään.

Raakamämmi

3 dl kuivia tattarin jyviä
200 g kuivattuja luomuluumuja (+ 1 dl vettä liottamiseen)
1-2 rkl carob- ja/tai raakakaakaojauhetta
1 tl pomeranssin kuorta
½ tl suolaa ja kanelia
vettä tarpeen mukaan

Liota tattarin jyviä 10-20 minuuttia ja siirrä laakeaan kulhoon itämään vuorokaudeksi. Sekoittele välillä, jotta alimmat siemenet eivät homehdu. Mittaa luumut ja vesi kannelliseen lasipurkkiin ja jätä likoamaan vuorokaudeksi.

Blendaa ensin tattarin jyvät ja lisää loput aineet. Soseuta tahnaksi ja lisää tarvittaessa vettä. Blendaamiseen kannattaa varata hermoja sillä jyvät voivat olla erittäin kovaa tekoa. Heikkolaatuisemmalla blenderillä seos kannattaa blendata useammassa osassa.

Anna maustua muutama tunti jääkaapissa tai jos koostumus on kovin vetinen, kuivata mämmiä muutama tunti 40-asteisessa uunissa luukkua raollaan.

Cashew-kerma

1,25 dl Cashew-pähkinöitä
vettä
ripaus vaniljasokeria
ripaus laadukasta suolaa

Liota cashew-pähkinöitä yön yli. Kiireessa muutama tuntikin riittää. Kaada vesi pois ja blendaa pähkinät. Lisää mausteet ja loraus vettä. Blendaa vaahdoksi. Anna makujen tasaantua muutama tunti. Cashew-kermastakin saa yllättävän jämäkkää mutta itsellä lorahti vettä vähän liikaa.

Arvio: Ulkonäkö oli aika mämmimäinen tosin ei niin tumma. Maku muistutti yllättävän paljon mämmiä, muttei sinne päinkään. Mämmille tyypillistä happamuutta jäin kaipaamaan. Laittaisin ehkä hieman enemmän luumuja. Tattarin ansiosta erittäin proteiinipitoinen ja sopii välipalaksi. Cashew-kerma kruuna koko homman. Hyvää !

Synttärit !

Tästä lähdettiin..

Huomasin tänään, että blogillani on jo kuusikymmentä lukijaa! Mistä te tulitte? Vastahan teitä oli kymmenen. Tajusin myös, että kaiken muuttohulinan keskellä blogini oli kerennyt täyttää jo kaksi vuotta.

Aika paljon on kerennyt tapahtua kahdessa vuodessa. Ennen blogin perustamista olin juuri muuttanut ensimmäiseen omaan asuntoon. Söin kasvispainotteisesti, mutten ollut kasvissyöjä. En osannut vielä valmistaa kasvisruokaa ja soitin äitille kun en tiennyt kauan perunoita pitää keittää. Ostin ensimmäistä kertaa soijarouhetta, koska se oli halvempaa kuin jauheliha.

"Tätä postausta kirjoittaessa tajusin, etten esimerkiksi ole koskaa tehnyt mitään keittoa, jos pinaattikeiton lämmitystä ei lasketa. Muita must do ruokia on vispipuuro, risotto, juuressosekeitto, pastasalaatti, juustokakku uunissa, voileipäkakku yms. Täältä blogista ne sitten löytyy, kun kerkeän tekemään." (sunnuntai 27. maaliskuuta 2011)

En voi kuin ihmetellä miten pitkälle olen päässyt. Kaikki lupaamani ruuat olen postannut ja `muutaman` muunkin. Samalla olen kasvanut vähän henkisesti ja oppinut mitä ruoka on. Ravinnon lisäksi ruoka on myös arvoja, valintoja ja vastuuta. Ei ole varmasti mitään muuta yksittäistä asiaa, jonka vaikutusalue on yhtä laaja ja siksi se kiinnostaakin minua. Toivon vain, että aikani riittää jakaa se teidänkin kanssa.

Jos kiinnostaa muukin kuin kakkureseptin suosittelen lukemaan seuraavat kirja. Syötäväksi kasvatettu ja Pikaruokakansa ovat minulla vielä kesken, mutta eiköhän ne tässä vaihdon aikana tule luettua.

Eläinten syömisestä,  Jonathan Safran Foer
Syötäväksi kasvatettu, Elina Lappalainen
Pikaruokakansa,  Eric Schlosser
Vegaanikeittön käsikirja, Celine Steen ja Joni Marie Newman

ja tähän päädyttiin.

Ps. Päätin uudista blogini ulkonäköä. Mitä pidätte? Sopiiko blogin tyyliin?

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Inkivääri-tofu

Inkivääri-tofu salaatti

Kotona olen ollut sen verran saamaton, että ostan turhankin usein valmiiksi marinoitua tofua, vaikka marinointi ei ole mitään ydinfysiikkaa. Täältä en ole löytänyt kuin maustamatonta tofua, joten oli aika ottaa itseä niskasta kiinni.

Marinadi ohjeita etsiessäni törmäsin termiin `Dry-frying` eli kuiva paisto. Ideana on, että tofupalasia paistetaan kuivalla pannulla, jotta mahdollisimman iso osa nesteestä haihtuu pois ja tofu imee marinadin paremmin. Ihan loogista.

Paistetut tofupalat ovat hyviä sellaisenaan esimerkiksi salaatin kanssa. Omaan salattiini laitoin salaattisekoitusta, rukolaa, kirsikkatomaatteja ja paahdettuja auringonkukansiemeniä.

Dry-frying

Valuta tofu ja leikkaa se 1½ sentin paksuisiksi viipaleiksi. Asettele viipaleet keittiöliinan tai paperin päälle. Paina viipaleita hellästi paistinlastalla, jotta suurin osa nesteestä irtoaa. Varo murskaamasta viipaleita.

Kuumenna hyväkuntoinen teflon-pannu keskilämmölle. Paista muutamaa viipaletta kerralla ja paina viipaleita hellästi paistinlastalla, jotta nestettä irtoaa. Kun pinta on kullan keltainen käännä viipaleet ympäri ja paista samalla tavalla toiselta puolelta.

Tofun marinointi

500 g tofua

1 punainen chilipalko
4 valkosipulinkynttä
pala tuoretta inkivääriä hienonnettuna
1 dl oliiviöljyä
½ dl seesamiöljyä
½ dl limen mehua
1 tl suolaa
1 tl sokeria

Kuivapaista tofu. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja upota kuivapaistetut tofuviipaleet siihen. Anna marinoitua muutama tunti tai seuraavaan päivään. Paista tofu pannulla rapeaksi.

Inkivääri-tofu

torstai 21. maaliskuuta 2013

Ravintola `Tilli`

Ravintola `Tilli`

Kävimme eilen syömässä kasvisruokaravintolassa `Укроп`. Ravintola sijaitsee lähellä Nevsky Prospektia 500 metrin kävelymatkan päässä Mayakovskayan metroasemalta. Tarkka osoite on Marata ulitsa 23. Hieman kaukana koulustamme, mutta 30 minuutin kävely kirpeässä pakkassäässä piristi kummasti.

Ruuat ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta vegaanisia ja muutama leivos oli myös raakaruokaa. Lounaan voi koota pienistä annoksista salaattia, keittoa ja lämminta ruokaa. Salaatit ja keitot maksavat 60 rublaa ja lämpimät ruuat 80 rublaa. Leivoksia saa 40-60 rublalla. Tilasin riisinuudelisalaatin, kermaisen porkkanakeiton, kaksi leivosta ja kahvin ja maksoin 250 rublaa eli noin kuusi euroa. Venäläisellä opiskelijakortilla sai vielä 10% alennusta.

Ravintola on mukavasti sisustettu ja juuri sellainen kuin osasin odottaa. Tunnelma oli rauhallinen vaikka kävimme keskellä vilkkainta lounasaikaa. Ruokalistat olivat venäjäksi mutta ainakin yksi työntekijä puhui englantia. Ruoka oli hyvää ja ranskalainen kämppiksenikin oli aivan innoissaan vaikka hän ei ollut vegaanista ruokaa ennen syönytkään. Tosin patonkiin tottuneelle tumma leipä aiheutti hieman ikäviä vatsaoireita.


maanantai 18. maaliskuuta 2013

Vegaanin blinit

Vegaanin blinit

Весёлая масленица ! / Iloista laskiaista ! Viime viikolla täällä juhlittiin laskiaista. Laskiaista on juhlittu venäjällä jo pakana ajoista lähtien ja perinteisesti sitä juhlitaan koko viikko. Venäläisen perinteen mukaan laskiaisena otetaan kevät vastaan ja muistellaan samalla vainajia, lasketaan mäkeä ja syödään blinejä.

Perinteeseen kuuluu, että keskiviikkona anopit vierailevat vävyjensä luona ja maistelevat heidän tekemiään blinejä. Perjantaina sama homma tapahtuu toisin päin. Väliin jää `iso torstai`, jolloin kuuluu syödä blinejä niin että napa paukkuu tanssimista ja juomista unohtamatta.

Laskiaisviikkoon kuuluu myös paljon muita perinteitä muun muassa naimattomat naiset tekevät taikoja ja ennustuksia ja viikon viimeisenä päivänä talvelle annetaan kyytiä, kun heinästä valmistettu `talvi-ukko` poltetaan ja tuhkat ripotellaan pelloille. Sammuneen nuotion yli hypitään ja taas tanssitaan ja juodaan.

Suuresta juhlahumusta taisin jäädä viikon aikana paitsi mutta blinejä en unohtanut. Vegaaninen blini resepti löytyi Kissoja ja Kasvisruokaa blogista. Valitettavasti maustamatonta soijajogurttia en ole täältä vielä löytänyt, mutta Veganika -vegaanikauppa myy vegaanista smetanaa, joka sopii blineihin paremmin kuin hyvin. Lisukkeeksi samasta kaupasta löytyi myös merilevästä valmistettua `mätiä`.

Vegaanin blinit

2 dl tattarijauhoja
½ pss kuivahiivaa
2½ dl makeuttamatonta kasvimaitoa
1 dl maustamatonta soijajogurttia tai vegaanista smetanaa
1 rkl öljyä

1 dl olutta tai vichyä
½ tl suolaa

Sekoita jauho, kuivahiiva ja sokeri keskenään. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja lisää siihen oliiviöljy. Sekoita lämmin maito jauhoseokseen huolellisesti. Lisää soijajogurtti ja anna kohota vedottomassa paikassa 2-4h. Sekoita kohonneeseen taikinaan olut ja suola. Paista blinit öljytilkassa miedolla lämmöllä. Tarjoile smetanan, mädin ja sipulin kanssa.

Ps. Sain venäläisiltä perhetutuilta vinkin muutamasta vegaaniravintolasta. Yhden kasvisruoka ravintolan olinkin löytänyt omatoimisesti, mutta siitä lisää täältä.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Melkein liittyy ruokaan haaste

Arkistokuva

Voi apua, olin jo ihan kokonaan unohtanut muuton keskellä tämän Chocochilin haasteen ! Kiitos Elina haasteesta ja anteeksi, että kerkesin laittaa tämän eteen päin vasta tänään. Haaste on jo kiertänyt useimpia seuraamiani blogeja, joten älkää hermostuko jos haastan sinut jo toisen kerra.

Haastan seuraavat ruokablogit:

Keittiö ja keittiö

Silleen sopivasti

Kotihippi ja leipuri

Vegemisiä

Keittiö ja puutarha

Ruokailmiö

Kaakao kermavaahdolla

Vegaaninen versio

Tässä kiertävässä haasteessa pitää:
1. Kiittää haasteen antajaa.
2. Jakaa haaste kahdeksalle ruokabloggaajalle.
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tästä haasteesta.
4. Kertoa 8 satunnaista asiaa itsestään.

1. Olen kerran kasvissyönnin aloitettuani maistanut makkaraa.

2. Muutos sekasyöjästä kasvissyöjäksi ja edelleen vegaaniksi kesti lähes kolme vuotta.

3. En tykännyt alunperin avokadosta, mutta nykyään rakastan sitä.

4. Aloitin leipomisen, kun halusin 18-vuotissyntymäpäivilleni pinkin kakun.

5. Syön aamupalaksi aina puuroa. Oikestaan syön puuroa usein myös lounaaksi, välipalaksi ja iltapalaksi.

6. Nyt vaihdon aikana aion syödä itseni ähkyyn ituja ja tattaria !

7. Tutkin muiden ruokaostoksia kauppajonossa.

8. Olen kahvinarkomaani. Mikä tahansa pikakahvi kelpaa, kunhan saan päiväannokseni täytettyä.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Vegaanin letut

Syntymäpäiväkakku

Pieniä yllätyksiä paljastuu päivittäin, mutta muuten elämä on täällä Pietarissa lähtenyt mukavasti eteen päin. Lähellä on Prisma, josta löytyy paljon tuttuja suomenkielisiä purkkeja. Prismasta löytyy soijamaitoa, soijarouhetta ja Alpron vanukkaita. Tänään löysin Sadovayn metroaseman läheltä pienen vegaanikaupan, josta ostin soijajogurttia, tofua ja vegaanista juustoa.

Viime viikolla juhlimme ranskalaisen pojan syntymäpäiviä ja yllätykseksi leivoimme tyttöjen kanssa älyttömän kasan lettuja. Teimme tavallisen ja vegaanisen taikinan, mutta tytöt tykkäsivät niin paljon vegaaniletuista, että teemme kuulemma jatkossa vain niitä. Ensi viikolla juhlimme huonekaverini syntymäpäiviä ja saan kuulemma etsiä meille kasvisruokaravintolan. :)

Vegaanin letut

6 dl soijamaitoa
2½ dl vehnäjauhoja
4 rkl soijajauhoja
1 tl suolaa
öljyä paistamiseen

Mittaa kuivat ainekset isoon kulhoon ja lisää soijamaito. Sekoita kunnolla kunnes taikina on tasaista ja anna sen turvota puolisen tuntia. Paista letut miedolla lämmöllä öljyssä.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Herkkusieni-pinaattipata

Herkkusieni-pinaattipata

Voi olla, että täällä tulee tehtyä jopa enemmän ruokaa, kuin suomessa koska varsinkaan nyt viikonloppuna ei ole mitään menoja ja illat tulee vietettyä asuntolalla, sillä asuntolan ovet ovat lukossa kahdestatoista kuuteen aamulla. Tosin, jos ulos haluaa lähteä, täällä on onneksi paljon 24h kahvila/baareja, joissa voi odotella aamun ensimmäistä metroa.

Taidan jo rakastaa tätä maata, sillä vaikka venäläiset syövät nykyään paljon lihaa he osaavat myös käyttää monipuolisesti kasvikunnan tuotteita. Vaikka lähikauppa ei ole valtava en ole nähnyt missään niin suurta valikoimaa papuja, linssejä, ituja ja viljoja. Positiivinen yllätys oli löytää varsinkin tattaria ja linssejä samanlaisissa annoskeittopusseissa, joissa suomessa myydään riisiä.

Kissoja & Kasvisruokaa on yksi suosikki vegaani-blogeistani ja tänään nappasin sieltä tämän Herkkusieni-pinaattikastikkeen ohjeen. Hieman muuntelin ohjetta sen mukaan mitä tuolta lähikaupasta löysin.

Herkkusieni-pinaattipata ja tattaria (4 annosta)

öljyä
4 valkosipulinkynttä
400 g herkkusieniä
400 g tomaattimurskaa
2 pss pakastepinaattia (á 150 g)
1 prk kidneypapuja (á 300-400 g)
1 pss linssejä (á 100 g)
pippuria
suolaa

2 pss tattaria (á 100 g)
ripaus suolaa

Laita linssit kiehumaan reiluun määrään vettä. Tarkista keittoaika paketista (~ 20 minuuttia).

Kuumenna tilkka öljyä pannulle. Lisää hienonnetut valkosipulit ja viipaloidut herkkusienet ja kuullota hetki. Lisää pinaatti, tomaattimurska, linssit ja kidneypavut. Laita tattari kiehumaan runsaaseen veteen. Anna padan hautua miedolla lämmöllä kunnes tattari on valmista (~ 5 minuuttia).

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Angry Birds -kakku

Angry Birds -kakku

Tosiaan mainitsin viime vuoden puolella, että minulla oli tarkoitus lähteä vaihtoon Pietariin. Noh, täällä nyt ollaan seuraavat neljä kuukautta. Aamulla hyppäsin ison matkalaukun kanssa junaan ja nyt istun venäläisen opiskelija-asuntolan sängyllä.

Voi olla että blogini hiljenee nyt vaihdon ajaksi, sillä asuntolan keittiö on huonosti varustettu ja esimerkiksi uunia ei ole ollenkaan. Toisaalta voisin kääntää tämän hyödyksi ja alkaa postailemaan juuri niitä helppoja ja nopeita opikelijaruokia, joita saan täällä loihdittua.

Tuossa toissa viikolla kerkesin vielä leipoa yhden Angry Birds -kakun serkkuni lapsille. Täytteenä on mansikoita, valkosuklaa-limerahkaa ja vispikermaa. Kuorrute on kaulintamassaa ja sen alla on margariinista valmistettu kreemi.

Vegaani ruokavalion jälkeen olen kaivannut ihan älyttömästi valkosuklaata leivonnassa. Löysin vihdoin maidotonta valkosuklaata Lappeenrannan Vegekaupasta, joten kyseinen täyte onnistuisi myös vegaanisena. Alla on suuntaa antava ohje vegaaniseen täytteeseen.

Valkosuklaa-limetäyte mansikoilla

4 dl kasvivispiä (esim. Alpro Airy & Creamy vispautuva soijakerma)
200 g maidotonta valkosuklaata (esim. riisimaidosta valmistettu)
yhen limen mehu
200 g mansikoita

Vispaa kasvivispi purkin ohjeen mukaan. Sulata suklaa ja sekoita tasaisesti täytteeseen. Mausta limen mehulla ja tarvittaessa sokerilla. Kostuta kakkupohja mehulla tai soijamaidolla. Levitä täytettä kerroksille ja painele täytteeseen viipaloituja mansikoita.

Kreemi on vegaaninen, jos sen valmista maidottamasta margariinista ja vegaanisisen kakkupohjan resepti löytyy esimerkiksi täältä ja täältä.