perjantai 28. syyskuuta 2012

Timanttikakku


Timanttikakku

Hirveän pitkä aika edellisestä täytekakusta, mutta onneksi syksy tuo mukanaan Lellun synttärit. Viime vuonna tein Lellulle syntymäpäivien teeman mukaisesti Pusukakun, mutta tänä vuonna sain vapaat kädet. Kakun toivottiin olevan suklainen ja täytteessä Marianne-rouhetta.

Kakkupohjan resepti on sama kuin aikaisemmin postaamani mutakakku (pidin vain kauemmin uunissa) ja täyte vegaaninen variaatio Kinuskikissan Vadelma-mascarpone-täytteestä. Marsipaanin alle levitin suklaakreemiä ja kerrokset kostutin appelssiinimehulla. Aiheen keksin Lellun tatuoinnista. Olisin halunnut tehdä timantista kolmiuloitteisen, mutta se osoittautui turhan hankalaksi muotoilla näin pieneen kakkuun.

Timanttia varten tilasin Ullan Unelmasta helmiäis-spreytä, josta en muuten ole varma onko se vegaanista. Käyttämäni Mauste Sallisen valkoinen marsipaani ja Wiltonin-elintarvikevärit ovat vegaanisia. Vinkkejä vegaanisiin koristelutuotteisiin löytyy Kamomillan konditoriasta.

Suklaakakkupohja (halkaisija 20 cm)

4½ dl jauhoja
3 dl sokeria
1½ dl tummaa kaakaojauhetta
½ tl suolaa
1½ tl soodaa
1½ tl vaniljasokeria
1½ dl öljyä
3 3/4 dl kahvia
3 rkl omenaviinietikkaa

Sekoita keskenään kuivat aineet. Sekoita toisessa kulhossa kahvi ja öljy. Lisää nesteet kuivien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi omenaviinietikka ja sekoita hyvin. Kaada taikina halkaisijaltaan 20 cm vuokaan ja paista 190 asteessa 40 minuuttia tai kunnes kokeilutikkuun ei enää tartu taikinaa. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeksi kerrokseksi

Marianne-vadelmatäyte

½ prk (á 250 g) soijatuorejuustoa
2 dl kasvisvispiä
100 g Marianne Crush -rouhetta
150 g vadelmia

Vatkaa kasvisvispi purkin ohjeen mukaan. Notkista soijatuorejuusto ja sekoita Marianne-rouheen kanssa kerman joukkoon. Kokoa kakku irtopohjavuokaan ja painele vadelmat täytteeseen. Siirrä jääkaappiin jähmettymään.

Vinkki: Kasvivispi jähmettyy hieman kylmässä, joten täytettä `jäykistävän` tuorejuuston voi tarvittaessa jättää pois.

Suklaakreemi

125 g tummaa suklaata
50 g maidotonta margariinia
1/4 prk (á 250g) soijatuorejuustoa
1 rkl tomusokeria

Sulata suklaa. Sekoita margariini ja soijatuorejuusto tasaiseksi massaksi sähkövatkaimella. Lisää suklaa ja tomusokeri kokoajan vatkaten. Vatkaa kunnes massa on tasaista ja kuohkeaa. Levitä kakun päälle marsipaanin alle.

Olen tehnyt kreemin aikaisemmin kaksinkertaisena (suklaata 250 g), mutta näin pieneen kakkuun riittää tämäkin annos. Jos olet epävarma kakun koosta suosittelen tekemään isomman annoksen. Kreemi säilyy jääkaapissa ilmativiissä rasiassa muutaman viikon ja sen voi käyttää esimerkiksi täytekeksien väliin.

Vinkki: Suklaakreemi on parasta muotokakkuihin, sillä se jähmettyy todella tukevaksi. Levittämisen helpottamiseksi kreemiä voi notkistaa muutaman sekunnin mikroaaltouunissa.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Raw omenapiirakka

Raw omenapiirakka

Kävin sunnuntaina kirmaamassa kevyen 42,2 kilometrin lenkin. Sää ei olisi voinut enää olla huonompi mutta selvisin maaliin ajalla 4:09:59. Tämä on kumminkin ruokablogi, joten maratonfiiliksiä voi lukea lisää toisesta blogistani.

Lupasin leipoa luokkakavereilleni omenapiirakkaa onnistuneen maratonin kunniaksi. Tyttöjen yllätykseksi kyseessä ei ollutkaan tavallinen piirakka vaan raaka omenapiirakka. Erikoisuudestaa huolimatta piirakka meni nopeasti kaupaksi ja sai kehuja. Varsinkin raikkaat omenapalat ja kardemumma olivat usean mieleen.

Resepti on taas tavattoman pitkä, mutta siitä voi helposti muokata itselleen sopivan. Kuivahedelmiä ja pähkinöitä voi vaihdella sen mukaan mitä löytyy kaapista. Itse käytin piirakkaan Rainbown pähkinäsekoituksen. Mantelit ja cashewpähkinät jauhoin pohjaa varten ja pekaani- ja saksanpähkinät käytin täytteeseen. Päälle ripottelin jäljelle jääneet hasselpähkinät.

Raw omenapiirakka

2 dl rusinoita
1 dl taateleita
3½ dl mantelijauhoja (käytin 1½ dl manteleita ja cashewpähkinöitä ja 2 dl jauhettuja kaurahiutaleita)
1 rkl lucumaa
ripaus suolaa

3-4 omenaa
2 rkl sitruunamehua
2 dl pähkinöitä (esim. pekaani- ja saksanpähkinöitä)
1 dl taateleita
1 dl rusinoita
1 dl kookosöljyä
½ dl kaakaovoita
3 rkl lucumaa
2 tl vaniljasokeria
1 rkl kanelia
1 tl kardemummaa
½ dl vettä

1 dl kookosöljyä
½ dl lucumaa
3 rkl sitruunamehua
1 rkl siirappia
ripaus suolaa

Jauha taatelit ja rusinat mantelijauhon kanssa muruksi ja painele seos kevyesti irtopohjavuuan pohjalle (halkaisija 20 cm). Siirrä jääkaappiin jähmettymään.

Pilko omenat pieniksi kuutioiksi ja sekoita niihin sitruunamehu. Jauha pähkinät, rusinat ja taatelit tehosekoittimella karkeaksi rouheeksi. Lisää lucuma ja muut mausteet ja sekoita. Sulata kookosöljy ja kaakaovoi vesihauteessa. Sekoita ensin keskenään rasvat ja pähkinä-rusina-taatelirouhe ja kääntele sekaan lopuksi omenat. Levitä täyte vuokaan pohjan päälle.

Sulata kookosöljy vesihauteessa ja lisä lucuma, sitruunamehu, siirappi ja suola. Sekoita tasaiseksi ja kaada piirakan päälle. Anna kuorrutteen hieman hyytyä ennen kuin siirrät piirakan jääkaappiin (esteettinen juttu). Jääkaapissa piirakka saa jähmettyä mieluiten seuraavaan päivään. Ripottele päälle rouhittua pähkinää ja kanelia.

Ps. Ohjeen nappasin taas Puolitiessä-blogin Annilta. :)

perjantai 21. syyskuuta 2012

Kaura-omenapaistos

Kaura-omenapaistos

Jokainen osaa varmasti tehdä omppupaistosta vaikka unissaan, mutta halusin julkaista tämän reseptin, sillä itsellä meni muutama kerta löytää aineksille sopiva suhde. Lopputulos on omaan makuuni sopivan makea ja maistuu parhaiten vanilja-kaurajäätelön kanssa. Hyvää syksyä kaikille !

Kaura-omenapaistos

½ kg omenoita
6 dl kaurahiutaleita
150 g margariinia
1½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
kanelia

Pese (tai kuori) omenat ja poista siemenkodat. Viipaloi omenat ja lado kahdeksi kerrokseksi piirakkavuokaan ja ripottele päälle kanelia. Sulata margariini ja sekoita joukkoon sokeri ja kaurahiutaleet. Levitä kauramuru omenoiden päälle ja paista 200 asteessa 30 minuuttia. Päällystä paistos foliolla viimeisen kymmenen minuutin ajaksi, jotta pinta ei pala.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Focaccia

Focaccia

Maratoniin on enään muutama päivä, joten ruokavalioni on tällä hetkellä jokaisen karppaajan painajainen: leipää, puuroa, mysliä, hedelmiä, täysmehua yms. Hiilihydraatteja tulisi syödä 3-4 päivää ennen maratonia lähemmäs 500 g päivässä eli lähes kaksinkertaisesti normaaliin ruokavalioon verrattuna.

Kävin jo tyhjentämässä lähikaupan kuivahedelmä- ja myslivalikoimat. Suosin Finaxin tuoremyslejä, sillä ne eivät sisällä lisättyä rasvaa ja sokeria. Lisäksi olen tehnyt pitsaa ja focaccia-leipää ja syönyt hyvällä omalla tunnolla omenapiirakkaa ja suklaakakkua.

Hiilaridietti on helpommin sanottu kuin tehty. Normaalit ruokarutiinit on ovat niin juurtuneet alitajuntaan, että pelkkien hiilihydraattien syöminen tuntuu vain luonnottomalta. Varsinkin kun liiallisen kuidunsaamisen välttämiseksi ruis- ja muut runsaskuituiset tuotteet tulee karsia pois. Lisää pullamössöä siis vain naamaan. :)

Focaccia

2 dl vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl öljyä

öljyä
ohuita kesäkurpitsasiivuja
kivettömiä oliiveja
savusormisuolaa
timjamia
rosmariinia

Lämmitä vesi käden lämpöiseksi. Sekoita joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Lisää puolet jauhoista ja öljy. Alusta joukkoon loput jauhot. Taikina saa jäädä pehmeäksi ja tahmeaksi. Peitä liinalla ja anna kohota noin puoli tuntia.

Voitele pelti. Kaavi taikina pellille ja ripottele päälle jauhoja. Painele tasaiseksi levyksi. Anna kohota liinan alla noin puolituntia.

Voitele kevyesti öljyllä ja levitä päälle kesäkurpitsaviipaleet ja painele taikinaan oliivit. Ripottele päälle suolaa, timjamia ja rosmariinia. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Pinaattikeitto

Pinaattikeitto

Vegaanin suurin päänvaiva on, että kun joku on tottuttu tekemään jollain tavalla, sitä ei voida missään tapauksessa tehdä toisin. Puhun nyt lähinnä ruuasta ja juuri kouluruuasta. Monet kasvispöperöt olisi helppo muuttaa vegaanisiksi ilman että kukaan edes huomaisi, mutta muutoksen läpi saaminen on lähes mahdotonta, sillä vastassa on yleinen mielipide ja suuri yritys.

Koulullani toimii kaksi Amican lounasravintolaa. Molemmat tarjoilevat päivittäin kasvisruokaa, mutta ainoastaan kolmasosa kasvisruuista on maidottomia. Päivittäin tarjoillaan myös maidotonta ja gluteenitonta ruokaa, mutta se sisältää usein lihaa.

Otin kesällä koulumme ravintoloihin yhteyttä ja kyselin mahdollisuutta vegaaniseen lounaaseen. Vastaus oli pitkälti sama mitä odotinkin: teemme parhaamme, mutta kaikkeen emme voi vaikuttaa. Ymmärrän, että ravintoloitsijoiden kädet ovat pitkälti sidotut sillä kyseessä on iso ketju ja ruokalistat suunnitellaan toisaalla.

Joitain positiivisia muutoksia syksy oli kumminkin tuonut tullessaan: ruokalistoille oli ilmestynyt luomu tofua ja leipäpöydästä löytyi levitteiden ohella ainakin perjantaina maapähkinävoita. Kahden ravintolan ansiosta vegaanista lounasta saa 3-4 kertaa viikossa ja lounasravintola Paja on tarvittaessa tarjonnut pääruuan tilalle lihatonta voileipää salaattipöydän lisäksi.

Pinaattikeitto (3 annosta)

3 rkl öljyä
1-2 sipulia
5 rkl suurustamiseen sopivia jauhoja (esim. tattari)
1 l kasvimaitoa
300 g pakatepinaattia
suolaa, sokeria, valkopippuria, muskottipähkinää

lisäksi esimerkiksi murennettua savutofua

Pilko sipulit ja kuullota niitä öljyssä kattilassa. Lisää jauhot ja sekoita. Kaada joukkoon puolet maidosta ja hämmennä koko ajan. Lisää pakastepinaatit ja loppu maito. Kiehauta ja keitä muutama minuutti. Mausta suolalla, valkopippurilla ja muskottipähkinällä. Lisää vielä ripaus sokeria.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Mutakakku (munaton, maidoton)

Mutakakku

Kotikeittiööni on kesän aikana tullut pienimuotoisia muutoksia. Lämmittelin ideaa koko kesän, mutta nyt päätin, että syksystä eteenpäin olen kotona ravintopuolelta vegaani. Eli myös kala, kananmunat, liivatteet, hunaja ja muut eläinperäiset elintarvikkeet poistuvat keittiöstäni. Kodin ulkopuolella joudun ehkä tekemään vielä pieniä myönnytyksiä, mutta katsotaan ensin miten syksy lähtee liikkeelle.

Mutta ei sääntöjä ilman poikkeuksia. Leivon edelleen tutuille ja tuntemattomille kakkuja ristiäisin, lakkiaisiin ja muihin juhliin enkä voi aina vaikuttaa kakun sisältöön, mutta pyrin tekemään parhaani. (Edellisissä juhlissa kukaan ei edes huomannut tavallisen ja vegaanisen kakun eroa.) Blogiin yritän julkaista reseptit niin, että ne ovat vegaanisia tai helppo muokata sellaisiksi.

Toinen uudistus koskee myös elintarvikkeita. Suunnittelin, että pyrin luopumaan leivonnassa teollisesti tuhotuista elintarvikkeista eli valkoisista vehnäjauhoista ja valkoisesta sokerista. Kaupoista löytyy paljon erillaisia jauhoja joilla voi korvata vehnäjauhot kokonaan tai osittain ja valkoisen sokerin voi korvata suoraan tummalla sokerilla.

Valkoiset vehnäjauhot ja sokeri ovat tottakai halvempia, mutta en näe mitään syytä maksaa tuotteista, joissa kaikki arvokkaimmat ravintoaineet on kynitty pois. Uskon, että kasvava ylipaino-ongelma johtuu osittain juuri teollisesti käsitellyistä elintarikkeista. Vatsa täyttyy, mutta keho huutaa vitamiineja ja hivenaineita ja saa meidät syömään enemmän.

Mutta.. jotta homma ei mene liian vakavaksi leivoin kämppiksen läksiäisiin suklaakakun. Kunnia reseptistä kuuluu Puolitiessä -blogin Annille.

Mutakakku (munaton, maidoton)

3 dl spelttijauhoja
2 dl ruokosokeria
1 dl tummaa kaakaojauhetta
½ tl suolaa
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1 1/4 dl öljyä
2 1/4 dl kahvia (tai kasvimaitoa)
2 rkl omenaviinietikkaa
(100 g rouhittua maidotonta suklaata)

Sekoita keskenään kuivat aineet ja rouhittu suklaa. Sekoita toisessa kulhossa kahvi ja öljy. Lisää nesteet kuivien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi omenaviinietikka ja sekoita hyvin. Kaada taikina halkaisijaltaan 20 cm vuokaan ja paista 190 asteessa 20 minuuttia.

Vinkki: Tein kakun vähän isompaan vuokaan 1½ kertaisena ja pidensin paisto aikaa 10 minuuttia.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Seitan-parsakaaliruukku

Seitan-parsakaaliruukku

Meillä oli viime viikolla muutaman päivän netti poikki. Tuntui, että seinät kaatuu päälle, sillä kaikki mitä olin tottunut tekemään kotona edellytti nettiä. En voinut chattailla kavereiden kanssa, katsoa juna-aikatauluja, suunnitella ja mitata juoksulenkkiä, kuunnella musiikkia, päivittää blogia ja kaiken huipuksi en voinut tehdä ruokaa, koska kaikki reseptit ovat blogissa !

Pienen paniikki kohtauksen jälkeen netti katkoksesta seurasi lopulta jotai hyvääkin; sain soitettua kaverin pelaamaan lähi bubiin biljardia ja ymmärsin miten hyvän vegaanisen keittokirjan olin saanut kavereilta synttärilahjaksi. Suosittelen Vegaanisenkeittiön käsikirjaa kaikille sekasyöjillekkin. Herkullisten reseptien lisäksi kirjassa on sopivasti faktaa ja paljon vinkkejä reseptien soveltamiseen ja raaka-aineiden korvaamiseen.

Kun on tottunut blogimaailmaan, reseptikirjojen selaaminen tuntuu työläältä, koska hakua ei voi samalla tavalla rajata raaka-aineisiin ja ruokalajeihin. Toisaalta, jos reseptikirjoja jaksaa selata voi löytää uusia ruokia, joita ei tulisi mieleenkään hakea. Esimerkiksi tofusta valmistettu Ranskalainen mokkajäädyke ja vegaani Fondue odottavat jo kokkaus vuoroaan.

Tänään tein keittokirjan ohjeella `Nauta`-parsakaaliruukkua, mutta koska minulla ei ole tarvetta huijata ketään, vaihdoin nimeksi Seitan-parsakaaliruukut.

Seitan-parsakaaliruukut (2 annosta)

½ dl tummaa siirappia
2 rkl soijakastiketta
2 tl riisiviinietikkaa (tai 1 tl etikkaa ja 1 tl sokeria)
1 rkl seesamiöljyä
2 tl perunajauhoja
1 valkosipulinkynsi
½ tl chilirouhetta

2 annosta (125 g) riisiä
200 g parsakaalin kukintoja
½ annosta valmista seitania

Valmista kastike. Sekoita kakki ainekset keskenään ja kuumenna matalalla lämmöllä kunnes seos hieman sakenee. Kuutioi seita ja lisää kastikkeeseen. Hämmennä kunnes seitan on lämmintä.

Keitä riisi ja höyrytä parsakaalin kukintoja noin kymmenen minuuttia. Jaa riisi ja parsakaalit kahteen ruukkuun. Kaada päälle kastike ja seitan palaset. Syötä epäileville sekäsyöjille.

Vinkki: Tein seitanin hyväksi toteamallani ohjeella, mutta Vegaanisenkeittiön käsikirjasta sain idean korvata puolet ravintohiivahiutaleista pellavansiemenrouheella. Maku ei muutu, mutta rakenteesta tulee hieman mureampi ja onhan siemenissä paljon hyviä ravintoaineita.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Raaka suklaakakku

Raaka suklaakakku

Kaikkea perus juttua on tullut jo leivottua, joten olen alkanut kiinnostumaan raakakakuista. Raakakarkkeja on helppo tehdä pähkinöistä ja taateleista, mutta kakkujen raaka-aineet ovat jo hieman kummallisempia. Raaka-aineita ei kannata kumminkaan säikähtää vaan niitä voi ostaa pikku hiljaa ja niitä voi tarvittaessa korvata/soveltaa/jättää pois.

Psyllium antaa taikinalle sitkon, mutta hätätapauksessa pohja pysyy kasassa ilmankin. Kookosöljy ja kaakaovoi ovat aika oleellisia, sillä ne jähmettävät täytteen. Agave ja lucuma ovat sokeria terveellisempiä makeuttajia ja ne antavat oman täyteläisen maun. Ne voi korvata muilla makeuttajilla, mutta kannatan niiden hankkimista, jos suunnittelee leipovansa raakaherkkuja useammin. Samoin carob, joka on niin sanottu suklaan ja kaakaon korvike.

Raakaruuan idea on, ettei raaka-aineita kuumenneta yli 40 asteen. Useimmat markettien elintarvikkeista (esim. tumma kaakaojauhe) käyvät läpi kuumennus prosessin, joten täydellisiin raakaherkkuihin raaka-aineet joutuu ostamaan ekokaupoista. Kukaan ei kumminkaan kiellä käyttämästä omissa kokeiluissa niin sanottuja tavis elintarvikkeita.

 Ps. Alkuperäinen resepti on Lempeä elämä-blogin Jutalta.

Raaka suklaakakku

3 dl rusinoita
3 dl mantelijauhoa
3 tl psyllium-kuitua
2 tl suola
1 rkl kanelia
2 tl kookosöljyä

4 pienen appelsiinin mehu
10 tuoretta taatelia (tai kuivattuja liotettuina)
2 dl raakaa kaakaojauhetta
2 tl vaniljaa
1 rkl avave-siirappia
1 dl kookosöljyä
5 rkl kaakaovoita raastettuna ja sulatettuna
2 rkl lucumaa
2 rkl carob-jauhetta
1 tl kanelia
ripaus suolaa

Aja rusinat ja mantelijauho massaksi monitoimikoneessa tai blenderissä. Lisää suola, kaneli ja psyllium-kuitu. Kun taikinan pysyy koossa, sivele pintaan kookosöljy ja painele halkaisijaltaan 20 cm vuokaan.

Purista hedelmistä mehut ja aja sileäksi hilloksi taateleiden kanssa. Lisää loput ainekset ja blendaa sileäksi mousseksi. Anna jähmettyä vähintään muutama tunti tai mieluiten seuraavaan päivään.

Vinkki: Jos käytät luomu appelssiineja, raasta täytteen joukkoon myös kuori.