sunnuntai 5. elokuuta 2012

Seitan

Seitan

Jahkailin seitanin kokeilemista hirveän pitkään sillä kuvittelin, että se on jotenkin monimutkaista. Todellisuudessa aineet vain sekoitetaan keskenään, kaadetaan vuokaan ja lykätään uuniin paistumaan. Joissakin ohjeissa seitanpalaset neuvotaan keittämään, mikä voi tuoda vähän lisähaastetta.

Itse tykäistyin tähän uuniseitan ohjeeseen, jonka sain ystävältäni. Vähensin hieman soijakastikkeen ja sinapin määrää, sillä alkuperäinen ohje oli hieman liian suolainen makuuni. Toisella kerralla jätin (unohdin) kuivat mausteet pois, mutta seitan oli silti hyvin maukasta.

Uuniseitanista tulee kuin pieni kinkku, josta voi viipaloida ja kuutioida käyttötarkoitukseen sopivia palasia. Seitan on myös hyvää sellaisenaan esimerkiksi sinapin kanssa.

Seitan

4 dl gluteenijauhoja
½ dl soijajauhoja
1 dl ravintohiivahiutaleita
3 tl mausteita (mm. paprika, cayenne, juustokumina jne)
valkosipulinkynsi

3½ dl vettä
2 rkl soijakastiketta
1 rkl sinappia
3 rkl öljyä

Sekoita kuivat aineet ja puristtettu valkosipuli keskenään. Sekoita nesteet keskenään. Sekoita nesteseos kuiviin aineisiin ja vaivaa käsin muutama minuutti. Sekoita taikina nopeasti, sillä gluteenijauho jähmettyy päästyään kosketuksiin nesteen kanssa. Kaada taikina öljyttyyn vuokaan. Paista foliolla vuorattuna 180 asteessa 1½ tuntia. Käännä paiston puolessa välissä seitan ympäri.

Vinkki: Soijajauhot tekevät seitanista mureampaa, mutta ne voi korvata myös kikhernejauhoilla ja ravintohiivahiutaleiden uupuessa käytä ½ dl vähemmin vettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti