tiistai 3. heinäkuuta 2012

Patongit

Patongit

Leivoin patonkia ensimmäisen kerran jo viikko sitten mutta tämä ohje on sen verran yksinkertainen, että olen leiponut patonkeja jo kolmesti. Vietimme lauantaina muutaman kaverin kanssa suklaafondue iltaa. Makean fonduen lisäksi leivoin patonkia ja tein sipuli-raparperisalsaa ja hummusta (reseptit julkaisen joskus). Kämppis teki vielä ohjeellani punaista pestoa.

Tänään olin leipomassa patonkia töihin evääksi mutten lopulta kerennyt paistaa niitä. Töissä sitten kärvistelin nälissäni kuusi tuntia muutaman omenan voimalla, kunnes pääsin takaisin kotia leipomaan ja syömään.

Patongit

2 dl vettä
½ pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja
½ dl öljyä

Lisää reilusti kädenlämpöiseen veteen suola ja puolet vehnäjauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Alusta sekaan loput vehnäjauhot ja lisää alustamisen loppuvaiheessa öljy. Kohota lämpimässä noin puoli tuntia. Jaa taikina kahteen tai kolmeen osaan ja pyöritä patongeiksi. Kohota patonkeja vielä parikymmentä minuuttia ja paista 250 asteessa 12-15 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti