maanantai 21. toukokuuta 2012

Parsakaali-tofupiirakka

Parsakaali-tofupiirakka

Kävin eilen pyörähtämässä vegfesteillä. Harmikseni ilma oli hieman kolea ja tihkui vettä, joten emme jääneet pidemmäksi aikaan pyörimään. Hirveästi olisi ollut erillaisia herkullisia vegemättöjä tarjolla, mutta päädyimme lopulta kämpille tekemään ruokaa.

Harmittaa että olen toisinaan niin pihi, etten kehtaa ostaa mitään. Hampunsiemenet ja gluteenijauho on jo pitkään ollut ostoslistalla, mutta vaikka hiplailin paketteja jo kädessä jätin ne ostamatta. Toisaalta tämän ansiosta olen harvemmin vararikossa.

En kehtaa usein ostaa varsinkaan marinoitua tofua, koska se on niin kallista, mutta eilen nappasin sen mukaan kaupasta alennettuun hintaan. Tänään sattui vielä olemaan soijajogurtti puoleen hintaan, joten tein parsakaali-savutofupiirakkaa, nam.

Ps. Vegeruokia löytyy blogista jo sen verran että päätin laittaa niille oman tunnisteen sivuun. :)

Parsakaali-tofupiirakka

2 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
½ dl öljyä
1 dl vettä

1 pkt marinoitua tofua
200 g parsakaalia
1 sipuli
savusuolaa
pippuria
paprikajauhetta
3 dl soijajogurttia

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita piirakkapohjan taikinan kuivat aineet keskenään. Lisää vesi ja öljy ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina piirakkapohjan pohjalle ja laita esipaistumaan lämpiävään uuniin.

Silppua sipuli ja kuullota niitä hetki öljyssä. Lisää pilkotut parsakaalin kukinnot ja murennettu tofu. Paista muutama minuutti ja mausta savusuolalla, pippurilla ja paprikajauheella. Levitä täytteet piirakkapohjan päälle ja kaada päälle soijajogurtti. Heiluta vuokaa, jotta jogurtti leviää tasaisesti. Paista uunin alatasolla noin 25 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti