tiistai 20. maaliskuuta 2012

Välipalapatukat

Välipalapatukat

Tulin tuossa toissa viikolla syöneeksi valmiskeittoa, joka sattui sisältämään vähän lihaa. Minulle tuli niin huono olo henkisesti ja fyysisesti, että minun lihan syönti taisi sitten olla siinä. Täysi vegaani en kumminkaan ole vaan tarkkaan ottaen lakto-ovo-pesco vegetaristi, koska syön maitotuotteita, munia ja kalaa, mutta koska termit menevät niin monella sekaisin, on helpompi puhua kasvisruokavaliosta.

Olen pantannut kasvissyöjä-statusta jo jonkun aikaa, vaikka en ole syönyt lihaa pitkään aikaan. Jotenkin pelkään myöntää olevani kasvissyöjä, koska valintani aiheuttaa selvästi joissain ihmisissä negatiivisiä tunteita ja joudun lähes aina perustelemaan ruokavaliotani. En ymmärrä miksi kasvisruokavaliota täytyy edes puolustella, sillä se on täysin looginen valinta, jos haluaa syödä monipuolisemmin, terveellisemmin, ekologisemmin ja eettisemmin.

Useasti kasvissyöjiä syytetään kaksinaismoraalista, varsinkin jos käyttää joitain eläinkunnan tuotteita, ei kierrätä kaikkea tölkeistä lasipurkkeihin tai lentää toisinaan lentokoneella. Myönnän etten oikeasti aina jaksa tehdä kaikkea ekologisesti oikein mutta pyrin omissa rajoissani tekemään parhaani askel kerrallaan. Esimerkiksi vegaani ruokavalio tuntuu tällä hetkellä epärealistiseltä, mutta ehkä tulevaisuudessa.

Uskon, että negatiiviset tunteet ja arvostelu ovat ihmisen puolustusrefleksejä, jotka tässä tapauksessa johtuvan pienestä omantunnon pistoksesta, ettei itse pysty tai halua luopua lihasta. En halua tuomita toisten lihansyöntiä vaan toivon, että jokainen pyrkisi tekemään jotain paremmin. Jos kasvisruokavalio ei tunnu luontevalta niin yritä olla vaikka parempi kierrättämään kuin minä.

Tämän romaanin lisäksi tein tänään vegaanisia välipalapatukoita. Rakenne ja maku muistutti banaanikakkua, mutta patukat sopivat hyvin evääksi ja välipalaksi.

Välipalapatukat (6 kpl)

3½ dl hiutaleita, pähkinöitä, kuivahedelmiä yms.
1 kypsä banaani
2 rkl maapähkinävoita tai -levitettä (ei siis nutellaa)
½ dl vettä
1 tl vaniljasokeria

Rouhi pähkinät ja pilko kuivahedelmät pieniksi paloiksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Murskaa banaani haarukalla ja sekoita joukkoon maapähkinävoi, vesi ja vaniljasokeri. Sekoita ainekset keskenään. Vuoraa pieni uunipelti tai uuninkestävä astia (esim. pieni leipävuoka 10x20cm) leivinpaperilla ja painele seos kevyesti astian pohjalle. Paista 175 asteessa 20 minuuttia. Anna jäähtyä ja leikkaa paloiksi.

Vinkki: patukoihin voi laittaa esim. ½ dl pähkinöitä, ½ dl rusinoita, ½ dl kookoshiutaleita, 2 dl kaurahiutaleita ja 1 rkl pinjansiemenrouhetta

5 kommenttia:

  1. Pitääpä kokeilla näitä :) Samoja kokemuksia myös kasvissyöjien kohtelusta - kolmas kuukausi menossa kokeiluna alkanutta lihatonta ruokavaliota, enkä vieläkään ole kertonut esimerkiksi äidille asiasta. Ihmetyttää vain miksei lihansyöjän tarvitse samalla tavalla perustella syömisiään?

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. En ole myöskään omille vanhemmille asiasta suoraan maininnut, mutta se on tainnut käydä jo selville. Pakko myöntää, että suhtautuminen oli ankeaa, kun olin ensimmäisen kerran äidin kanssa ravintolassa ja tilasin kasvisruokaa. Jouluna asiaa ei onneksi enää kommentoitu, kun huohlehdin itse omat ruokani.

    VastaaPoista
  4. Luulen, että suhtautuminen kasvisteluun on nykyisin lieventynyt, tai ainakin parempaan suuntaan ollaan menossa. Joskus 16 tai reilu vuotta sitten kun itse aloittelin niin reaktiot saattoivat olla melko voimakkaita. Nykyisin kasvissyöjien määrä on jo aikalailla suurempi ja kouluissa ym. kasvisvaihtoehto on ilmanmuuta tarjolla. Alkuvuosinani kasvisruokaa piti mennä itse hakemaan keittiöstä tai ainakin pyytää ja olla ruokaloiden jonontukkeena. Ja lukiossa piti olla terveydenhoitajalta lupa kasvisruokaan...ajatelkaa!!!

    VastaaPoista
  5. Varmasti on menty parempaan suuntaan. Olin pienenä allerginen vähän kaikelle, joten muistan miten ruokaa sai aina hakea keittiöstä. Kouluissa tarjottavassa kasvisruuassa on kyllä edelleen parantamisen varaa. Mielestäni kasviruokaan pitäisi panostaa ja se pitäisi olla linjastolla kaikkien saatavissa. Ammattikorkeakoulujen ruokaloissa tämä ainankin toimii.

    VastaaPoista