perjantai 27. tammikuuta 2012

Soijarouhepihvit

Soijarouhepihvit
Viimeiset pari viikkoa menny kahvila-myymälän sisustussuunnitelman esitystä valmistellessa, joten olen lähinnä asunut koululla. Nyt projekti on pois päiväjärjestyksestä ja sain viimein tämän viikonlopusta asti roikkuneen reseptin julkaistua.
Alkuperäinen tarkoitus oli tehdä kesäkurpitsa-munakoisovuokaa, mutta löysinkin tämän helpon soijapihvien ohjeen hesarin sivuilta. Munakoisot ja kesäkurpitsat paistoin pihvien jälkeen pannulla ja kokosin niistä hampurilaista muistuttavia torneja. Väliin olisi sopinut vielä viipale halloumia tai vuohenjuustoa.
Jotta munakoisot eivät ole kitkeriä, ne tulee itkettää ennen käyttöä. Viipaloi munakoiso noin sentin paksuisiksi viipaleiksi ja levitä leivinpaperille. Ripottele päälle hieman suolaa ja anna seistä noin 30 minuuttia. Pyyhi pinnalle noussut neste ja paista.

Soijarouhepihvit

5 dl soijarouhetta
5 dl vettä
2 rkl soijakastiketta

1 porkkana
1 sipuli
1 tl paprikajauhetta
½ tl mustapippuria
tuoretta basilikaa
tuoretta persiljaa
7 rkl vehnäjauhoja

Pane soijarouhe kulhoon ja kaada päälle kiehuva vesi. Lisää soijakastike ja sekoita hyvi. Anna vetäytyä. Raasta porkkana ja silppua sipuli, basilika ja persilja. Sekoita silppu ja mausteet soijarouheen sekaan. Lisää jauhot ja sekoita taikinaksi. Purista kädessä pieni määrä taikinaa ensin palloksi ja sitten litteähköksi pihviksi. Paista öljyssä molemmilta puolilta.

1 kommentti:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista