sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Mustikka-parsakaalismoothie

Mustikka-parsakaalismoothie

Sain jo muutamalta ystävältä sanomista, koska blogiini ei ole tullu uusia päivityksiä sitten joulun. Syy tähän on, että olen ollut laiska ja rahaton, joten olen suosinut valmiita ja ilmaisia ruokapöytiä.

Ylimääräisen (=kaiken) aikani olen sivistänyt (=aivopessyt) itseäni lukemalla ekoilu (=viherpiipertäjä) painotteisia blogeja. Mielessäni olisi tällä hetkellä paljon aiheita, joista saarnata mutta en viitsi pilata muidenkin alkanutta vuotta. Tieto lisää tuskaa.

Lukemieni blogien seurauksena olen alkanu kiinnostumaan raakaruuasta. Yritän kovasti vielä vakuutella itselleni, etten ole hurahtanut raakaruokaan siksi, että se on muka terveellisempää vaan, koska se on pikaruokaa parhaimmillaan.

Mustikka-parsakaalismoothie (1 annos)

½ pienen parsakaalin kukinnoista
½ banaani
1 dl mustikoita
1 dl maustamatonta soijajogurttia
1 dl soijamaitoa

Pilko parsakaalin kukinnot pieneksi. Laita kaikki aineet tehosekoittimeen ja pyöräytä tasaiseksi smoothieksi.

Smoothien voi tehdä myös normaalii maitoon ja jogurttiin. Itse olen alkanut käyttämään soijatuotteita, koska ne ovat toisinaan halvempia kuin kokonaan laktoosittomat maitovalmisteet.

4 kommenttia:

  1. Saisiko enemmän smoothie reseptejä ja muita juoma reseptejä?? ;)

    VastaaPoista
  2. Oon ihan In tässä raakaruoka jutussa sun kaa, jos jatkat reseptien postailuu.- Edellyttäen, että raahaan itteni kauppaan hakemaan uuden blenderin hajonneen tilalle.. :D
    Ja vinks vinks, tee jotain Siskontytölle sopivaa murkinaa. :)

    VastaaPoista
  3. ootko kokeillu syöttää murulle tuorepuuroa? :)

    VastaaPoista