perjantai 23. joulukuuta 2011

Marsipaanipossut

Marsipaanipossut

Olen nyt viimeiset pari viikkoa käynyt pääni sisällä keskustelua syönkö jouluna kinkkua vai en. En ole kasvissyöjä, mutta olen tietoisesti vähentänyt viimeisen vuoden aikana lihan syöntiä. Porukoille olen jo sanonut olevani kasvissyöjä, jotta vältyn "miksi en ota ravintolassa pihviä" -keskustelulta.

En tuomitse kenenkään lihansyöntiä, koska liha on kuulunut vuosituhansia ihmisen ruokavalioon. Mielipiteeni on, ettei lihaa tarvitse syödä kilotolkulla ja pienellä vaivannäöllä liha on helppo korvata ruokavaliosta kokonaan.

Tällä hetkellä minua kuvottaa ajatus, että possuja on viimeisten kuukausien aikana massateurastettu, jotta jokainen suomalainen saa kinkun joulupöytään. Jos viettäisin joulua yksin en todellakaan ostaisi kinkkua vaan tekisin laatikoiden seuraksi seitankinkun.

On hassua miten jyrkkä mielipide lihaa jäljitteleviä ruokia kohtaan on noussut. Jos liha ei maistu, ei saisi syödä mitään muutakaan. En ymmärrä miksi lihasta ei saisi luopua, vaikka sen mausta ja rakenteesta tykkääkin. On paljon muitakin asioita joita himoitsen, mutta jätän tekemättä jotten loukkaa tai satuta muita.

En haluaisi saarnata, joten lopetan tähän. Hyvää joulua kaikille.


Ainiin, possut tein tutuille lahjaksi. Hieman olisi tehnyt mieli provosoida ja kirjoittaa possuille kyltti, jossa lukee syökää laatikoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti