maanantai 15. elokuuta 2011

Pannacotta-kahvijuustokakku

Pannacotta-kahvijuustokakku

Tein tämän kakun tilauksesta sukulaisen nimipäiville. Sain kakun suhteen täysin vapaat kädet, joten halusin kehitellä jotain ihan uutta. Ruokasivustoja selaillessa silmiini osui kahvi-pannacotta, josta se ajatus sitten lähti.

Kahvitäyte on ihan omaa käsialaa, joten vähän jännittää kakun maku ja koostumus. Pannacotta-täytteeseen löysin juuri sopivan kokoisen ohjeen Kinuskikissan Mansikkaisen pannacotta-kakun ohjeesta.

Olen aina pakastanut kaikki tekemäni juustokakut, koska jäätyneinä vuuan irroittaminen on siistimpää ja siirtely on helpompaa. Tämä kakku ei jostain syystä kestänyt pakastusta, joten jouduin tekemään viime tipassa uuden. Maku ei kärsinyt mutta rakenne muuttui rakeiseksi ja neste irtaantui täytteestä. Viisaammat voisivat kertoa mistä tämä johtui.

Pannacotta-kahvijuustokakku

1 pkt (175 g) Cappuccino-täytekeksejä (Rainbow)
50 g margariinia

8 liivatelehteä
3 kananmunan valkuaista
2 prk (á 200 g) kahvijogurttia
2 pkt (á 200 g) maustamatonta tuorejuustoa
1 dl kahvisiirappia
2 rkl kahvia

4 liivatelehteä
2 dl kermaa
3 dl maitoa
2 rkl sokeria
2 tl vaniliasokeria

Murskaa keksit ja lisää sula margariini. Painele seos irtopohjavuuan pohjalle ja siirrä jääkaappiin jähmettymään.

Valmista kahvitäyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja sekoita joukkoon jäähtynyt kahvisiirappi, kahvijogurtti ja tuorejuusto. Kuumenna kahvi kiehuvaksi ja sulata liivatteet siihen. Anna jäähtyä. Sekoita liivate ohuena nauhana täytteen joukkoon. Kaada täyte irtopohjavuokaan ja siirrä jähmettymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Jos on kiire, täyte hyytyy pakkasessa noin 20 minuutissa.

Valmista pannacotta-täyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Mittaa sokeri, vaniliasokeri, kerma ja maito kattilaan. Keitä kokoajan sekoittaen kunnes seos kiehahtaa. Sulata joukkoon liivatteet ja jäähdytä kylmässä vesihauteessa kunnes seos on käden lämpöistä. Sekoittele seosta välillä, jotta pintaan ei muodostu kalvoa. Kaada täyte jähmettyneen kahvitäytteen päälle ja anna hyytyä jääkaapissa noin kolme tuntia.


Kahvisiirappi

2 dl vahvaa kahvia
1 dl sokeria

Mittaa kahvi ja sokeria kattilaan. Keittele hiljalleen muutamia minuutteja kunnes siirappi sakenee. Siirappia voi tarkkailla keittämisen aikana tiputtamalla tipan kylmään veteen. Valmis siirappi jää hieman kasaan ja valuu lasin pohjalle. Jos siirappi leviää kokonaan veteen se ei ole valmista. Varo ettet keitä siirappia liikaa; yli keitetty siirappi jää vesilasiin kovaksi klimpiksi.

Tästä ohjeesta saa valmista siirappia reilun desin. Siirapin voi käyttää kahvitäytteeseen maun mukaan kokonaan tai osittain.

2 kommenttia:

  1. Hyydykekakuilla on tapana "sulattaa" sokerikoristeita, joten koristeet kannattaa lisätä vasta ennen tarjoilua.

    VastaaPoista
  2. Koska kahvitäytteessä on kananmunaa, on erittäin tärkeää, että siirappi ja liivateseos eivät ole lisättäessä kuumia. Itse olen tämän virheen joskus tehnyt ja lopputulos oli kokkelia.. :D

    VastaaPoista