sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Mustikkapiirakka

Mustikkapiirakka

Monissa ruokakeskusteluissa puheenaiheeksi nousee lapsuuden ruokamuistot ja herkut. Tuntuu, että olen itse jäänyt tästä kokonaan paitsi, koska äitini ei ole yksinkertaisesti koskaan osannu leipoa tai tehdä makkarakeittoa ihmeellisempää ruokaa.

Mustikkapiirakoiden reseptejä selaillessa mieleeni tuli yksi ruokamuisto. Tykkäsin pienenä käydä usein kylässä, koska ne olivat ne harvat kerrat kun pääsi syömään itsetehtyjä herkkuja.

Muistan kerran, kun tätini oli tehnyt mustikkapiirakkaa juuri kermaviilikuorrutteella ja söin piirakkaa kuin viimeistä päivää. Kerkesin syödä lähes koko piirakan, ennen kuin kukaan huomasi. Saarnahan siitä tuli, kun muille ei jäänyt kun pienet rippeet.

Mustikkapiirakka

100 g margariinia
½ dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta

200 g kermaviiliä
1 kananmuna
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

4 dl mustikoita
(1 rkl perunajauhoja)

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinan joukkoon. Painele tasaisesti vuuan pohjalle ja reunoille. Käytin irtopohjavuokaa, jonka halkaisija oli 20cm. Laakeampi ja matalampi piirakkavuoka käy myös hyvin.

Kaada mustikat piirakkapohjan päälle. Jos käytätä jäisiä mustikoita, sekoita niiden joukkoon noin ruokalusikallinen perunajauhoja. Sekoita kermaviili, kananmuna ja sokeri keskenään ja kaada mustikoiden päälle. Paista 200 asteessa 30 minuuttia.

4 kommenttia:

  1. Ihana blogi! Tosi hyvän kuulosia reseptejä, nyt tuli itellekki kauhee kokkaushimo! :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos ! tuntuu että itelläkin kokkaushimo vain tätä blogia pitäessä yltyy.. :P

    VastaaPoista
  3. Tää näyttää NIIN hyvältä!

    VastaaPoista
  4. kiitos, pakko myöntää et hyvää olikin :P

    VastaaPoista