maanantai 27. kesäkuuta 2011

Muurinpohjaletut

Muurinpohjaletut

Juhannusruokien postaaminen jatkuu..

Mansikkakakun lisäksi must juhannusruoka on muurinpohjaletut. Sokerittomasta taikinasta tehdyt letut voi tarjota makean tai suolaisen täytteen kanssa. Meillä letut syötiin vanilia-kahvisiirapissa uitettuina.

Ensimmäiset kolme lettua meni piloille sopivaa lämpötilaa arvaillessa. Lopulta sain parhaimman tuloksen pienen liekin päällä.

Lettutaikina

1 l maitoa
4 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
1 dl öljyä
1 tl suolaa

Vatkaa munat ja vehnäjauhot maitoon. Lisää öljy ja mausta suolalla. Anna taikinan turvota noin 30 minuuttia.

Polta muurinpohjan alle kuuma hiillos tai pieni tuli. Paista letut runsaassa rasvassa.

Paistettua nuudelia muurinpohjalla

Paistettua nuudelia muurinpohjalla

Meillä on mökillä ihan paras ulkokeittiö. Puulämmitteinen liesi mikä on pelastettu 90-luvun lopussa puretusta talosta Lappeenrannan Peltolasta. Itseasiassa meillä on toinenkin liesi sisällä, mutta sitä ei ole taidettu koskaan käyttää.

Avotulella ja muurinpohjalla kokkailu on haastavaa hellaan ja teflonpannuun verrattuna, mutta joku siinä kiehtoo niin paljon, että jaksaa nähdä vaivan. Varsinkin nyt talven jäljiltä sain hinkata muurinpohjaa puhtaaksi useamman minuutin..

Sain idean tehdä paistettua nuudelia, koska söin provinssissa älyttömän hyvää soijaa ja paistettua nuudelia. Ensisijainen tarkoitus oli käyttää myös soijasuikaleita mutta päätin säästä lihansyöjä siskoni järkytykseltä.

Paistettua nuudelia muurinpohjalla (~ 4 annosta)

1 dl ruokaöljyä
400 g possusuikaleita
500 g pakastevihanneksia
300 g nuudelia
punaista currytahnaa
kalakastiketta
hunajaa
soijaa

Polta muurinpohjan alle sopiva hiillos. Paista possusuikaleet runsaassa öljyssä. Lisää kasvikset ja paista niitä hetki. Mausta currytahnalla, hunajalla, soijalla ja kalakastikkeella. Siirrä lihat ja kasvikset muurinpohjan reunoille tai toiseen astiaan. 

Esikeitä nuudelit. Älä keitä nuudeleita liikaan vaan jäte ne mielummin vähän raaoiksi. Lisää muurinpohjalle öljyä ja mausteet. Paista nuudeleita kunnes ne ovat kypsiä ja lisää lihat ja kasvikset.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Mansikka-valkosuklaamoussekakku

Mansikka-valkosuklaamoussekakku

Juhannus ei vain toimi ilman mansikkakakkua. Olin himoinnut juhannuskakun tekemistä jo pitkään ja kehitellyt mansikalle sopivaa liittolaista.

Valkosuklaa oli aika looginen valinta. Halusin tehdä kunnon täytteen, joten tein suklaarahkaa, jonka hyydytin liivatteella. Itse tykkäsin juustokakkumaisesta täytteestä, mutta jos tykkää pehmeämmästä täytteestä 2 liivatetta riittää hyvin.

Pohjaa leipoessani loppui muuten sokeri. Olin laista enkä jaksanut lähteä kauppaan, joten laitoin loput (noin puolet) fariinisokeria, toimii!

Mansikka-valkosuklaamoussekakku

3 munan kakkupohja (halkaisija 20cm)

1 l mansikoita
2 dl kermaa
200 g rahkaa
130 g valkosuklaata
3 kpl liivatelehtiä
2 rkl vettä

2 dl kermaa
200 g rahkaa
1 tl vaniljasokeria
sokeria

Sulata suklaa ja sekoita rahkaan. Vatkaa kerma ja kääntele valkosuklaarahkan joukkoon. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 5 minuuttia. Kiehauta vesi ja sulata liivatteet siihen. Kaada liivate ohuena nauhana täytteen joukkoon ja sekoita huolellisesti.

Leikkaa kakkupohja kahdeksi kerrokseksi. Jätä pohja mieluiten päällimäistä kerrosta paksummaksi. Aseta pohja irtopohjavuuan renkaan sisälle ja kostuta maidolla. Kaada täyte vuokaan ja lado viipaloidut mansikat täytteen päälle. Aseta päällimmäinen kerros vuokaan ja kostuta. Anna jähmettyä jääkaapissa mieluiten seuraavaan päivään.

Vatkaa kerma ja sekoita rahkaan. Mausta vaniliasokerilla ja sokerilla maun mukaan. Levitä rahka kakun päälle ja koristele mansikoilla ja valkosuklaalla.

Kreikkalainen voileipäkakku

Kreikkalainen voileipäkakku

Teki vain mieli voileipäkakkua. Sisko on allerginen kalalle, joten en voinut tehdä lohikakkua. Lisäksi kinkkukakku tuntui tylsältä, joten päädyin tekemään kreikkalaisen voileipäkakun.

Tästä ohjeesta tulee aika pieni kakku (noin 20x20cm), josta riittää noin kuudelle henkilölle. Kuorrutetta tuli aika reilusti, koska laitoin siihen kaiken täytteestä ylijääneen jogurtin. Kuorrutetta tosin menee enemmän, jos sitä pursottaa kakun päälle.

Kreikkalainen voileipäkakku

1 pss ruispaahtoleipää
300 g turkkilaista jogurttia
200 g tuorejuustoa (aurinkokuivattutomaatti)
200 g fetaa
150 g aurinkokuivattua tomaattia
1 punasipuli
maitoa

200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g turkkilaista jogurttia

Leikkaa paahtoleivästä reunat pois. Valmista täyte; pilko feta, sipuli ja tomaatit ja sekoita tuorejuuston ja jogurtin joukkoon. Jaa leipäpalat neljäksi kerrokseksi. Kostuta jokainen kerros maidolla ja levitä täytettä niiden väliin. Siirrä jääkaappiin kostumaan kevyen painon alle mieluiten seuraavaan päivään.

Sekoita tuorejuusto ja jogurtti keskenään ja levitä voileipäkakun päälle. Koristele salaatin lehdillä, fetalla, aurinkokuivatuilla tomaateilla ja oliiveilla.

Kikherne-pastasalaatti

Kikherne-pastasalaatti

Pieni muotoinen päivitystauko kostautuu aina päivitystulvana. Nyt on provinssi ja juhannus onnituneesti takana ja painoa tullut varmaan 5 kiloa lisää.

Koska kylmäketjun katkeamattomuudesta ei ollut provinssin aikana takuuta, evääksi piti kehitellä jotain ei niin helposti pilaantuvaa, joten tein kikherne-pastasalaattia. Lisäksi leivoin porkkanasämpylöitä, joista sain juuri ja juuri syötyä itse yhden.

Kikherne-pastasalaatti (3 l)

1 prk (250 g) kikherneitä
300 g tummaa makaronia
5 kpl tomaatteja
2 punasipulia
1 prk oliiveja
1 prk aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä

Keitä makaronit ja valuta kikherneet. Pilko tomaatit ja sipulit ja sekoita kaikki aineet keskenään.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Jauhelihakierteet

Jauhelihakierreet

Taisin muutama viikko sitten todeta, etten edes muista milloin olen tehnyt ruokaa lihasta. No nyt asia on korjattu. Pakastimen tyhjennyksen yhteydessä on löytynyt jo kaksi pakettia jauhelihaa. Toisesta tein jo viime viikolla makaronivuokaa ja toisen uhrasin jauhelihakierteisiin.

Halusin alunperin tehdä Kodinkuvalehden jauhelihamuffinsseja, mutta koska kananmunat oli loppu, leivoin saman täytteen sämpylätaikinan sisään. Homma meinasi mennä pieleen ja pahasti, koska tein normaalin aloittelijan virheen; liikaa täytettä ja liian vähän taikinaa. Tähän reseptiin sitten hieman viisastuneena korjasin ainemääriä. Täyte fiaskon takia kierteiden ulkonäkö on mitä on.

Jauhelihakierteet (12 kpl)

2½ dl vettä
½ pss kuivahiivaa
½ tl suolaa
2 rkl öljyä
2 dl kaurahiitaleita
1 dl vehnäleseitä
3-4 dl vehnäjauhoja

200 g jauhelihaa
1 dl porkkanaraastetta
1 pieni sipuli
100 g tuorejuustoa
2 rkl ketsuppia
suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta, tuoretta basilikaa

Lämmitä vesi hieman yli 37 asteiseksi. Lisää hiiva ja suola. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vähitellen taikinaan. Lisää jauhojen laitoin yhteydessä myös öljy. Sekoita taikinaa ensin puuhaarukalla ja alusta lopuksi. Anna kohota lämpimässä noin puoli tuntia.

Paista jauheliha. Lisää hienonnettu sipuli ja porkkanaraaste ja kääntele hetki. Lisää tuorejuusto ja mausteet ja sekoita tasaiseksi. Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi ja levitä täyte päälle. Rullaa levy leveyssuunnassa. Leikkaa pötkö 12 osaan ja asettele palat muffinssivuokiin. Kierteet voi leikata myös korvapuustien tapaan. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Töissä meni noin 12 purkkia vuokasprayta roskiin, joten nappasin itselle yhden kotiin. Kokeilin sitä sitten kierteiden yhteydessä muffinssivuokaan ja pakko todeta, että toimii kuin unelma!

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Cookie pops

Cookie pops

Tein siis lopulta illalla näitäkin. Oma tekemiä täytekeksejä en kumminkaam viitsinyt murskata vaan käytin jo ostamani minttu dominot.

Vinkkinä valmistamiseen; palloja on helpompi pyörittää kun käden ovat hieman märät ja kuorrutus pysyy tasaisena, kun siirtelet palloja esim. cocktail-tikuilla.

Lisäksi ennen kuorruttamista suklaa kannattaa temperoida. Kaiken kattava ohje temperointiin löytyy esim. Kinuskikissan sivulta. En toistaiseksi ole kehannut ostaa lämpömittaria, joten temperoin vähän sinne päin. Lopputulos on kumminkin parempi kuin kokonaan temperoimaton.

Cookie popsit (~16 kpl)

1 pkt (175 g) minttu domino-keksejä
3 rkl maustamatonta tuorejuustoa
130 g tummaa suklaata
nompparelleja

Murskaa keksit ja sekoita muru seos tuorejuuston kanssa. Murskaamisen helpottamiseksi keksien täytteen voi kaapia pois ja sekoittaa keksimuruun tuorejuuston kanssa. Pyörittele massasta palloja ja kasta pallot sulatettuun suklaaseen ja nostele konvehtivuokiin.

Täytekeksit

Täytekeksit

Toissä oli sateen takia todella hiljaista, joten sain lähteä kotiin muutaman tunnin aikasemmin. Päivä meni sitten kotona kakkublogeja ihastellen. Muiden tekemät cookie popsit olivat niin kivan näköisiä, että ajattelin tehdä itsekkin. Olin jo ostanut dominoita, kun keksin että täytekeksejä voi tehdä itsekkin. Päädyin sitten tekemään täytekeksejä ja myöhemmin illalla cookie popseja.

Täytekeksit (40 kpl)

1 dl sokeria
100 g margariinia
3 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
2 rkl vettä

Vatkaa margariini ja sokeri. Lisää loput aineet ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Nosta jääkaappiin jähmettymään tunniksi. Kauli taikina muutaman mm paksuiseksi ja paina keksejä pyöreällä muotilla. Itse käytin ison suklaamunan mukana tulleen muovimunan puolikasta, mikä on sopivasti 4 cm halkaisijaltaan. Keksin pintaan voi painaa toisella muotilla esim. jonkun kirjaimen tai kuvion. Paista 175 asteessa noin 13 minuuttia.

Täytekeksit
Kinuskitäyte

50 g margariinia
50 g tuorejuustoa
1½ dl ruokotomusokeria

Vaahdota sokeri ja margariini. Lisää tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi. Nostele tai pursota täytettä keksin päälle ja aseta toinen keksi päälle. Paina keksin puolikkaita varovasti, jotta täyte leviää. Jäähmetä jääkaapissa.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Papu-kasvissosekeitto

Papu-kasvissosekeitto

Olen nyt viimeiset kaksi viikkoa syönyt töissä hampurilaisia, ranskalaisia ja muuta roskaa, joten ihan himotti syödä jotain terveellistä.

Kasvissosekeitto on keikkunut must do -listani kärkipäässä jo pitkään. Koska pelkkä porkkana ja bataatti olisi ollut tylsää ja ravintoarvoiltaan yksipuolista, lisäsin kookosmaitoa ja papuja. Lopputuloksena löysin itselleni uuden arkilempiruuan.

Papu-kasvissosekeitto

5 kpl porkkanoita
1 (500 g) bataatti
1 sipuli
400 g kookosmaitoa
250 g papuja
vettä

Pilko porkkanat ja laita kiehumaan. Pilko bataatti ja sipuli ja laita kiehumaan, kun porkkanat ovat kiehuneet noin 10 minuuttia. Jatka keittämistä noin 10 minuuttia, kunnes porkkanat ja bataatit ovat kypsiä. Lisää valutetut pavut ja soseuta. Lisää kookosmaito ja tarvittaessa vettä.. Mausta mm. currilla, valkopippurilla, aromisuolalla ja chilillä.

Aamiaismuffinssit

Aamiaismuffinssit

Näitä tein jo aikoja sitte, ennen kuin edes alotin bloggaamisen. Olen viimeisen viikon tyhjennellyt pakastinta, joten päätin syödä muffinssit pois ja postata reseptin samalla tänne. Itse tein muffinsseja samalla reseptillä enemmin kuin kuusi, joten ne ovat hieman matalampia.

Aamiaismuffinssit (6 kpl)

2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
½ tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
3 dl maustamatonta jogurttia
1 rkl öljyä
30 g siemeniä ja pähkinöitä

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää öljy ja jogurtti ja sekoita tasaiseksi. Annostele muffinivuokiin ja ripottele siemensekoitusta päälle. Siemeniä voi ripotella myös taikinan sekaan. Paista uunissa 15-20 minuuttia.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Suklaajuustokakku

Suklaajuustokakku

Työkaveri kiikutti ylioppilasjuhlistaan niin hyvää suklaajuustokakkua, että oli pakko leipoa lisää. Iikka lupasi tuoda ohjeenkin mutta unohti sen kiireessä kotia, joten ainemäärät on aika hakuammunnalla päätettyjä.

Ei ollut ihan samanlaista kun Iikan kakku, mutta hyvää silti. Itse olisin tykänny vielä suklaisemmasta kakusta, joten ensikerralla laitan suklaata ja tuorejuustoa tuplasti.

Pääsin perjantaina ensimmäistä kertaa kesälomalle (tosin vain kahdeksi päiväksi), joten ostin sen kunniaksi mansikoita ja dippailin niitä ylimääräseen suklaaseen. Muutaman maltoin jättää kakun koristeeksikin. Mansikoiden lisäksi vuolin koristeeksi suklaa lastuja.

Suklaajuustokakku

1 pkt (175 g) domino-keksejä
50 g margariinia
200 g tuorejuustoa
200 g suklaata
4 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
1 tl vaniliasokeria
5 kpl liivatelehtiä
1 rkl kahvia

Murskaa keksit ja lisää sula margariini. Painele seos irtopohjavuuan pohjalle ja siirrä jääkaappiin jähmettymään. Lisää sokeri ja vaniliasokeri kermaan ja vatkaa vaahdoksi. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin viideksi minuutiks. Sulata suklaa ja sekoita tuorejuuston joukkoon. Kiehauta kahvi ja sulata liivate siihen. Kaada liivate ohuena nauhana suklaatuorejuustoon. Nostele kerma varovasti tuorejuuston joukkoon. Kaada irtopohjavuokaan ja siirrä pakkaseen jähmetymään noin 20 minuutiksi.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Pesto-mozzarellasarvet

Pesto-mozzarellasarvet

Mietin koko työpäivän, jotain kivaa leivottavaa, mitä voisin ottaa huomenna töihin evääksi. Herkku ja koukku -blogin uusin päivitys sai minutkin innostumaan täytetyistä sarvista.

Halusin viimein kokeilla tehdä pestoa itse, joten täytteeksi tuli pestoa ja mozzarellaa. Taikinan tein lähes samalla yhteishyvän ohjeella, kuin päivityksen kirjoittaja Jytis. Muutin ohjetta hieman, koska vehnäjauhot olivat lopussa enkä halunnut taikinaan juustoa.

Lopputulos oli loistava eikä sanat riitä kuvailemaan, miten hyviä sarvista tuli. Kokeiltaa ihmeessä!

Pesto-mozzarellasarvet (12 kpl)

2½ dl vehnäjauhoja
2 dl ruisjauhoja
2 tl leivinjauhetta
50 g margariinia
2 dl maitoa

½ dl pestoa
100 g mozzarellaa
1 kananmuna

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää ensin pehmeä margariini ja sitten maito ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Jaa taikina kahteen osaan ja taputtele/kauli taikinat pyöreiksi levyksi. Käytä tarvittaessa apuna ruisjauhoja.

Jaa ympyrät kuuteen sektoriin. Kuutioi mozzarella ja jaa se ja pesto takinakolmioiden leveämpään päähän. Pyöritä kolmiot sarviksi, aloittaen leveämmästä päästä. Voitele kananmunalla ja ripottele päälle kaurahiutaleita.

Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.


Pesto (4 dl)

1 dl pinjansiemeniä
2 dl parmesaaniraastetta
2 ruukkua basilikaa
1 valkosipulinkynsi
½ tl suolaa
½ tl sokeria
1 tl pippuria
1 rkl sitruunamehua
1½ dl öljyä

Hienonna tehosekoittimessa ensin pinjansiemenet. Lisää loput aineet öljyä lukuun ottamatta. Jätä tehosekoitin pyörimään ja valuta öljy sekaan ohuena nauhana.

Tein pestoa vahingossa vähän reilumman satsin, mutta lopun voi onneksi pakastaa.

Pesto

torstai 2. kesäkuuta 2011

Itse tehty mysli

Itse tehty mysli


Olen myslin suurkuluttaja. Syön mysliä mm. aamupalaksi, välipalaksi, iltapalaksi ja menee se välillä lounaastakin. Parasta on tietenkin rasvainen muromysli maustamattoman jogurtin kanssa.

Olen jo pitkään suunnitellut tekeväni mysliä itse, sillä myslihimoni vie minut muuten vararikkoon. Lisäksi kaupan mysleissä on todella vähän kuituja, liikaa tyydyttyneitä rasvoja ja hullusti sokeria.

Parasta oma tekemässä myslissä on se, että sekaan voi laittaa mitä ikinä haluaa. Tosin itselle iski valinnan vaikeus, joten päädyin tekemään alkajaisiksi ihan perus mysliä pähkinöillä ja rusinoilla.

Itse tehty mysli

5 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäleseitä
2 rkl öljyä
3 rkl hunajaa
1 dl pähkinöitä
1 dl rusinoita

Sekoita kuivat aineet ja pähkinät keskenään ja levitä uunipellille. Valuta päälle hunaja ja öljy ja paahda 175 asteessa noin kymmenen minuuttia. Kääntele myslejä muutaman kerran paahtamisen välillä. Anna jäähtyä ja sekoita joukkoon rusinat. Mysliä voi maustaa hieman suolalla. Itse jätin laittamatta, koska käytin suolapähkinöitä.