sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Valkosuklaa-lakujuustokakku

Valkosuklaa-lakujuustokakku
Vapunaattona oli siskon kihlatun syntymäpäivät, joten pääsin taas leipomaan. Alkuperäinen ajatus tosin oli, että minä kehittelen reseptin ja sisko valmistaa kakun. Mutta, koska siskoni on viimeisillä viikoilla raskaana, eikä kyennyt liikkumaan sängynpohjalta, vastuu siirtyi minulle.

Toiveena oli juustokakku. Halusin kokeilla jotain ihan uutta, joten päädyin lakutäytteeseen. Idean sain kinuskikissan lakritsikermasta. Harmaa väri ei ole mikään kaunein, mutta maku oli yllättävän hyvä. Koristeeksi oli tarkoitus tehdä kitara ja punaisia ruusuja, mutta en valitettavasti vapun juhlinnalta kerennyt.

Oma kakkuvuokani huitelee taas jossain maailman matkalla, joten jouduin tekemään kakun lainavuokaan, joka oli himan laakeampi. Olin mitottanut ohjeen omaan vuokaani, joten kakusta tuli hieman lättänä.

Valkosuklaa-lakujuustokakku

3 dl keksimuruja
50 g margariinia

Täyte 1

1½ dl vaahtoutuvaa vanilijakastiketta
200 g tuorejuustoa
100 g valkosuklaata
2 rkl vettä
3 kpl liivatelehtiä

Täyte 2

2 dl kuohukermaa
3 kpl kick-patukkoita
200 g tuorejuustoa
2 rkl vettä
3 kpl liivatelehtiä

Sekoita keksimurut ja margariini ja painele leivipaperilla vuoratun irtopohjavuuan pohjalle. Siirrä jääkaappiin jähmettymään.

Täyte 1

Vatkaa vanilijakastike ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Sulata suklaa ja lisää täytteeseen. Liuota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 minuuttia ja sulata kiehuvaan vesitilkkaan. Sekoita huolellisesti täytteen joukkoon. Kaada vuokaan ja siirrä pakkaseen jähmettymään.

Täyte 2

Laita kerma ja pilkotut kick-patukat kattilaan. Kuumenna kunnes patukat ovat kokonaan sulaneet. Jäähdytä huolellisesti. Lakukerman tulee olla vaahdotettaessa täysin kylmää, joten kerma kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä.

Vatkaa lakukerma ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Liuota liivatelehtiä kyomässä vedessä 5 minuuttia ja sulata kiehuvaan vesitilkkaan. Sekoita huolellisesti täytteen joukkoon. Tarkista että valkosuklaa täyte on jähmettynyt ja kaada täyte vuokaan. Siirrä pakkaseen jähmettymään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti