perjantai 27. toukokuuta 2011

Tacosalaatti

Tacosalaatti

Piknik meni loistavasti, vaikka ilma olikin hieman kolea. En halunnut heittää mitään ruokia pois, joten hamstrasin itselleni kaikki jämäruuat mm. maissilastuja ja salsadippiä. Jääkaappi pursusi salaattitarvikkeita, joten tein tänään ennen töihin lähtöä tacosalaattia soijatäytteellä.

En ole kasvissyöjä, mutta en edes muista milloin olisin viimeksi tehnyt ruokaa lihasta tai kanasta. Soijarouhetta aloin syömään, kun muutin omilleni. Alunperin ihan vain siksi, että se on halvempaa kuin jauheliha. Nykyään olen tietoisesti vähentänyt lihansyöntiä, koska se kuormittaa ympäristöä eniten. Lisäksi kasvisruoka on hyvää ja terveellistä.

Tykkään lihasta ja syön sitä jos muuta ei ole tarjolla. Tuskin alan koskaam kokonaan kasvissyöjäksi, eikä mielestäni kaikkien tarvitsekkaan. Mutta suomalaiset voisivat vähentää lihan kulutusta, sillä lähes 80kg per henkilö vuodessa on ihan älytön määrä.

Tacosalaatti (2 annosta)

1 dl tummaa soijarouhetta
2 dl vettä
½ prk (~150g) salsadippiä

salaattia
kirsikkatomaatteja
verkkomelonia
raejuustoa
maissilastuja

Kuumenna pannu ja kuullota soijarouhetta hetki. Lisää vesi ja anna kiehua rauhallisesti noin 5 minuuttia. Sekoita joukkoon salsadippi.

Asettele salaatin lehdet lautaselle ja kokoa päälle soijatäytettä, raejuustoa, kirsikkatomaatteja, verkkomenonia ja maissilastuja.

Verkkomeloni ei vissiin yleisesti kuuluu texmex ruokaan, mutta koska sitä nyt sattui olemaan, heitin sekaan. Onnistunut sattuma, sillä meloni ja maissilastut olivat yllättävän hyvä yhdistelmä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti